Vadelman nettiradion avaus on lähtenyt käyntiin teknisesti töksähdellen.
Maa-tilan avajaisviikon äänitysstudiokokeilu on heti joutunut useamman teknisen kompromissin kohteeksi, eikä perjantain avajaisissa saatu ääntä talteen käytännössä ollenkaan, vaikka Hattutehtaalta saatiin lainaksi hieno yleisradion vanha stereoradiomikki. Vastapainoksi myöskään nettistream ei vielä tunnu toimivan…

No, hiljaa hyvä tulee…
Vadelmaradio on kuitenkin hieno ja inspiroiva hanke, joka motivoi ainakin itseäni taiteelliseen audioilmaisuun. Toivottavasti myös muut jäsenet osallistuvat innolla. 24/7-ohjelmavirtaan mahtuu taidetta, kokeiluja, kuunnelmia, (teosto-)vapaata musiikkia sun muuta. Ohjelmakartan muotoutumista odotellessa…

Yksi omista esikuvistani webradio-rintamalla on ranskalainen Grenouille 888, joka käväisi alkukesästä Helsingissä tekemässä juttua kaupunkimme (underground-)kulttuurista. Kanavan ohjelmat ovat usein teoksellisia kokonaisuuksia, joissa mahdollinen toimituksellinen aines sisällytetään sävellyksenomaisesti elävään ambienssiin ja äänivirtaan. Marseillelaisella kanavalla on kuulijoita n. 50 000, se kuuluu myös siis analogilähetyksenä Ranskassa.
Grenouille:n Helsinki-juttu oli osa teemakokonaisuutta ”mobile home”, jossa vierailtiin 5 eurooppalaisessa pääkaupungissa.
Vadelma-yhdistyksestä on juttua ohjelman alkupuolella, haastatteluissa Anna Sucksdorff ja minä, taustaääninä ambienssia Vadelmatiloista. Radiokanava Grenouille 888:n Helsinki-jakso ladattavissa kokonaisuudessaan
mp3-tiedostona (42Mb, 46mins). Haastikset on dubattu ranskaksi. Ohjelman toimitti Nathalie Pellin.