eksistenssistä

Olenpa pannut merkille, kuinka tietyt asiat ylläpitävät näennäistä valtaansa ihmiseen ja harmaamaalaavat tämän todellista luontoa vaisuilla väreillään, ja kuinka ihminen siinä sivussa tylsyy. Tämä lieneekin yksi omista motiiveistani toimia visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistyksemme hyväksi: avata luovan yhteisöllisen toiminnan kautta ovia eksistenssiin, vapaaseen ja merkitykselliseen olemiseen.

Ihminenhän ensinnäkin haluaa tuntea olevansa turvassa, haluaa viihtyä ja tulla rakastetuksi ; maailman viimassa hän kaipaa takaisin kohtuun.
Ja tämä hänelle annetaan – palanen onnea – s.o. viihteen tarjoama helppo tyydytys; tästä pitää huolen KONEISTO. Sen palveluksessa ovat radio, televisio, Hesari, Facebook, katumainonta ja mitä vielä?: kaikki ihmisten mediaa joka ihmistä tänään vahvasti yhdistää, sekä sivumennen kehottaa jatkamaan viihtymistä ja totta kai kuluttamalla voitelemaan koneiston rattaita. Ja ihminenhän palvelee tyytyväisenä koneistoa kun koneistokin siis palvelee häntä.
Ja jos elämä silti tuntuu jostain syystä epätäydelliseltä, ihminen voi sumentaa keskushermostonsa saatavilla olevilla myrkyillä ja kemikaaleilla.
Viihtyminen on helppoa eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Ihminen vain epäonnekseen ajautuu näin kulkemaan kehää, palaten aina sen ääreen mikä tuntui hyvältä – vaikkei se itse asiassa oikeasti todella tuntuisikaan miltään.

Ja hän unohtaa, että on avaruutta. Ei tule ajatelleeksi tähtiä.
Oih, puhun itsestäni. Ja puhun massasta. Näin me mennään.

Mutta. Kehästä voi – ja on oikeasti jopa helppo – astua ulos, muuttua passiivista aktiiviksi. Tämä kynnys eksistenssin puolelle vaatii vain askelen, irtioton; mutta se pitää toistaa loputtoman monta kertaa, jatkuvasti uudelleen.
Ja vaikka jostain väliin kummallisesti tunkee aina pelko ja epäily, ja mukavuuden halu valtaa mielen, mahdollisuus hypätä kynnyksen yli säilyy.
Kun tämän tajusin, minusta tuli kulttuuripummi; aloin käydä poikkitaiteellisissa tapahtumissa ja artsuleffoissa ja oudon marginaalimusiikin konserteissa. Tunsin että olin hengeltäni köyhä kerjäläinen, joka sai vähän sielunruokaa hetkellisistä taide-elämyksistä. Ja se ruokki minua ja maailmankuvani alkoi valottua.

Taide on eksistenssin ensimmäinen media, tekijän keino tavoittaa ihminen, ihmisen keino tavoittaa toinen. Astua taiteen sisälle, elävään kulttuuriin, aistit ja mieli avoimena. Se ei vaadi mitään. Se saa ihmisen resonoimaan, jos on saadakseen, ja avaa kanavan luovuuteen, jos on avatakseen.
Musiikki joka koskettaa ja vie. Kirja joka ravitsee. Tanssi joka liikuttaa. Kuva joka puhuu. Näyttely joka merkitsee. Esitys joka ei esitä vaan on. Taide ilman rajoja on ihmisen eksistenssin avain.

Oven takana on yhteisyys ja itsenäisyys.
Eksistenssi on jatkuvaa kommunikaatiota, valppautta, välittämistä, antautumista. Se on haluista ja luuloista luopumista, itsetietoista olemista ja oppimista. Intohimoa.
Se pyytää ihmistä rikkomaan rutiininsa ja pudottamaan suojansa. Se sanoo ihmiselle, että tämä on sinun maailmasi ja kaikkeutesi ja että sinä olet.