Muodon herääminen

Yhdistyksemme kulttuuritoiminta on alkuaikojen suht. hajanaisesta taide- ja musiikkiversoilusta näiden reilun parin vuoden kuluessa kasvanut kollektiivin sisäiseksi motiiviksi synnyttää käsillä olevasta kukkiva pensas, herättää vadelman elävä muoto. Muoto on nousemassa esiin konkreettisesti paitsi uudessa Vadelmaklubissa myös yhdistyksen sivustolla.

Olen vihdoinkin saanut aloitettua Vadelman web-sivuston ja siinä ohessa (toimintasuunnitelmamme mukaisen) vadelman organisaation uudistamisen – paremmin Vadelman näköiseksi, tuntuiseksi, kuuloiseksi ja makuiseksi. Konkreettisesti tämä tarkoittaa jäsenalueen aukaisemista ja Vadelman kollektiivimedian herättämistä.

Projektia käynnistäessäni oli aivan hämmentävää huomata, mikä määrä potentiaalia todella tällä hetkellä kätkeytyy kirjavaan ja jatkuvasti kasvavaan jäsenistöömme. Vadelmaan on liittynyt kahden ja puolen vuoden aikana keskimäärin melkein yksi jäsen viikossa.

Nyt on aukeamassa jäsenille uudenlainen mahdollisuus verkottua sekä näkyä ja kuulua vadelma.orgissa. Uudesta jäsensivustosta tulee periaatteessa vähän samantyyppinen kuin mySpace.com – vaikkakaan formaatiltaan ei niin rajoittunut; jokainen jäsen saa sisustaa oman tilansa taiteellaan, ajatuksillaan ja linkeillään ja tila toimii myös eteisenä jäsenen mahdollisille kotisivuille.
Taiteilijoiden ja yhdistyksen henkilöstön lisäksi kaikki Vadelmalla treenavat bändit saavat omat ”eteissivunsa”.

Graafinen pohjaidea jäsensivustoon lähti viimevuonna ilmestyneen Hillo-lehden (alunperin ”Virta”) mainiosta takakansi-ideasta, jonka piirtäjästä en ole itse asiassa varma, täytyy selvittää tuo.
Haluaisin toteuttaa uuden sivuston Flashinä, koska silloin mm. videoiden ja äänien sisällyttäminen sivuihin kävisi helposti. Mutta koska Vadelmalla ei ole vielä kunnon Flash/nettityöstökonetta, yritän alkuun toteuttaa sivut simppelillä html:llä.