Avainsana: elokuva

  • Tuonpuoleinen

    Tuonpuoleinen

    kirjoittaja

    in

    Olen puolisoni Sisko Maria Pajarin kanssa jo reilun vuoden ajan ollut intensiivisessä luovassa prosessissa, jossa olemme lähestyneet tuonpuoleista taiteen keinoin. Olemme työskennelleet teeman parissa itseksemme sekä yhdessä, ja muutaman ystävän sekä tukijan avulla saimme syntymään onnistuneen näyttelykokonaisuuden, joka avautui 10.10.2021 Kalevalaisen kulttuurin keskus Juminkeossa Kuhmossa. Näyttelyn elementit ovat Siskon maalaukset, tilainstallaatio, ääni-installaatio, radiolähetys sekä elokuva.…

  • Yksi on Maa

    kirjoittaja

    in ,

    Perheelläni on ollut suuri ilo olla osallistujana ja tuottajana Neljän tuulen yhdistyksen teemavuodessa Yksi on Maa. Puolisoni Sisko Pajarin kanssa olen ollut suurella sydämellä auttamassa Four Winds tuki ry:n uudistautumista tänä vuonna toteuttamalla yhdistykselle uuden logon ja uudet nettisivut, tuottamalla Yksi on Maa -elokuvaillan ja -konserttitapahtuman sekä moniosaisen podcast-sarjan. Poikamme Kaarne (nyt 3-vuotias) taas antoi…