kuvastin

kuvittelin sinut
sillä ihminen on hullu
ja näkee kaiken
heijasteina

rasahdin läpi
uskontoni pohjan
(niin kuin tämä
olisi ensimmäinen kerta)

ja vieläkin raajat köytetty
sokeaan toiveeseen
huulet painautuneet
rikkilyötyyn peiliin

suruni ei ole suruasi
onneni ei ole onneasi

sanani ovat omillaan
vaikket ota niitä vastaan