portilla

kivi murenee
yltäni rapisten

vaatteeni repäisee
matkaansa jäinen tuuli

synkkyys synkkenee:
talvi on kuolema
ja jotenkin
tämä tänään alkava
on kuolemien kuolema

mutten vaivu
kun irrotat kädestäni,
vierität kyyneleen

enää en taivu
sillä kuolema korjasi minut jo
pois unten maasta
ja nyt elän taas

yllä vain tähdet;
edessä tyhjää tietä
ja vapaa maa.