Categories
ajatuksia Yleinen

Korppiradiosta

Korppiradio on Helsingin Kalliossa vuonna 2013 perustettu yhteisöradio. Sen lähetystä voi kuunnella verkossa osoitteessa korppiradio.net. Nykyään Vallilassa sijaitsevan kellaristudion rakennuksen katolle asennettu 15 watin lähetin mahdollistaa analogilähetyksen paikallisesti muutaman korttelin alueella. Lähetykset pyörivät Airtime-yhteisöradiosovelluksen kautta. Automatisoitu järjestelmä soittaa Korppiradion ohjelmia yötä päivää. Sisältö koostuu tasapainoisesti muun muassa keskuste-luista, äänitaiteesta ja live-musiikista.

Katoilla ja verkossa

Toiminnassa on anarkistista henkeä. Lähtökohtana on ollut yhteiskuntakriittinen ja ehdottomasti epäkaupallinen toiminta täysin ilman rahaa. Korppiradio pyrkii olemaan osa elävää kulttuuria, joka on irti kapitalistisista rakenteista ja kaupallisuudesta. Koettiin että tarvitaan väline, jolla voi ottaa haltuun kriittistä ja yhteistä maaperää, ja jossa voi vapaasti kommunikoida. Yksi Korppiradion johto-ajatuksista oli synnyttää radiossa toimiva orgaaninen media, joka olisi myös vastaisku sosiaalisen me-dian visuaalisuuteen painottuvalle viestinnälle. Äänen kautta toimiva viestintä on paljon intiimimpää ja pystyy tavoittamaan syvällisemmän tason kuin visuaalinen selailu, mitä netin käyttö yleensä on.Korppiradion aktiivit ovat vanhan koulukunnan porukkaa, älypuhelimiakaan ei juuri käytetä. Kallelle kaikkein mielekkäintä olisi toimia ainoastaan analogisesti, jos pieniä lähettimiä saataisiin lisättyä eri puolille Suomea. Viestintävirasto antoi nykyiselle lähettimelle kolmen kuukauden luvan. Kallen mukaan pienitehoiselle lähettimelle on helppoa saada lupa lyhyeksi ajaksi, mutta luvan saaminen tehokkaammalle laitteelle olisi hankalampaa. Toiminta menisi piraattiradion puolelle – pitäisi tehdä lähetyksiä esimerkiksi laivasta käsin.

Korppeja ja muuttolintuja

Korppien yhteisö koostui alkuvaiheessa noin 15 henkilöstä. Mukana oli taiteilijoita, tuottajia, elokuva-ja äänipuolen osaajia ja aktivisteja. Toiminnan alun aktiivisen sisällöntuotannon jälkeen yhteisö ha-jaantui jonkin verran, mutta vuoden 2017 syksyllä uusia ihmisiä on tullut mukaan ja toiminta on saanut ilmaa siipiensä alle. Yhteisö on avoin ja siihen pääsee mukaan helposti. Korppiradion vies-tintä on hyvinkin henkilökohtaista. Se ei ole massamedia, vaan edustaa enemmän peer-to-peer- tai person-to-person-ajattelua. Jos jollain ohjelmalla on yksi tai kaksi kuuntelijaa, se on jo hyvä asia. Kymmeniä kuulijoita tavoitetaan lähinnä erikoislähetyksissä, joita mainostetaan isosti sosiaalisessa mediassa ja viidakkorummulla. Korppiradion toimintakulttuuria havainnollistavassa puudiagrammissa kuuntelijat muodostavat osan puusta, eli tekijät ovat myös kuuntelijoita ja toisin päin. Tämä korostaa toiminnan henkilö-kohtaisuutta. Uudet korpit toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Tullakseen mukaan ei tarvitse olla Helsingistä. Tällä hetkellä mukana on korppeja eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Lisäksi on jon-kin verran sukulaiskanavia, kuten Radio Corax Berliinissä. Se on saman tyyppinen tee-se-itse- ja tee-se-yhdessä-lähtökohdista toimiva radio.

Korpit kokoustavat bunkkerilla vuonna 2014.

Epäkaupallinen logiikka

Analogisen lähetysluvan myötä Teostolta tuli yhteydenotto, jossa kysyttiin soitetaanko Korppi-radiossa musiikkia. Tämä koettiin hämmentävänä, koska musiikki on kanavalla tärkeässä osassa, mutta se on CC-lisensoitua tai muuten vapaasti käytettävissä olevaa. Kallen mielestä tämä osoittaa järjestelmän rakenteellisen jähmeyden: Teoston oletus on, että musiikki tehdään myytäväksi. Suu-rin osa radiokanavista on kaupallisia. Yleisradionkin musiikkivalinnat noudattavat samaa logiikkaa, ja siellä soitetaan samoja soittolistoja. Teosto tilittää korvaukset niille, joiden musiikkia soitetaan eniten radiossa maanlaajuisesti. Marginaalissa olevat artistit saavat hyvin vähän korvauksia, vaikka heidän musiikkinsa soisi myös radioaalloilla.Kallelle musiikki on luonnonvoima. Korppiradiossa pidetään paljon jameja, joissa synnytetään elä-vää musiikkia. Kokeellisuus on ratkaisevaa. Tekijänoikeusvapaata musiikkia, erilaisia äänilähteitä ja tekstejä sekoitetaan. Ajatus jameista sisällöntuotantona on tärkeä osa Korppiradion orgaanista luonnetta. Teoston viitoittaman kaupallisen ajattelun – musiikin soittaminen myynnin edistämisen takia – sijaan Korppiradiolle on paljon olennaisempaa edistää kulttuuria sekä tukea marginaalisen ja ruohonjuurikulttuurin verkostoitumista. Se on viestintäkanava vaihtoehtoisille toimijoille.

Vapaan materiaalin runsaus niukkuuden kulttuurin keskellä

Creative Commons on tärkeä osa Korppiradion ohjelmien tuotantoa. Esimerkiksi Free Music Archive on osoittautunut todella hyväksi vapaan musiikin arkistoksi, josta voi etsiä sisältöjä monin eri tavoin: hakusanoilla, genreillä ja myös kuratoituna. Yleensä Korppiradion soittolistassa ei soiteta yksittäisiä kappaleita, vaan musiikkia kootaan ohjelmakokonaisuuksiksi. Esimerkiksi CC-BY-lisensoidun materi-aalin kohdalla tekijä mainitaan ohjelmassa nimeltä tai ohjelmakohtaisella sivulla. Toinen hyödyllinen lähde verkossa on avantgardearkisto Ubuweb. Äänitaidetta ja erilaisia taiteilijoiden äänitallenteita sisältävä ääniarkisto on huikea ja laajenee jatkuvasti. Lisäksi siellä on videoita ja filmimateriaalia. Nykyinen radiomaailma edustaa Kallen mukaan niukkuusajattelua: todella harvat biisit soivat, vaik-ka maailmassa on valtava määrä musiikkia, jolle ei ole kanavia tulla kuulluksi. Jo pelkästään soitta-malla Ubuwebin materiaalia saisi aikaiseksi useamman radiokanavan tai ohjelman. Korppiradio ei lisensoi itse tuottamaansa materiaalia mitenkään. Ajatus remiksaus-kulttuurista vaikuttaa vahvasti tekemisen taustalla ja tekijät pyrkivät myös kierrättämään olemassa olevaa materiaalia uudelleen. Materiaalissa on paljon ”ajatonta” keskustelua ja muuta yleisemmällä tasolla liikkuvaa sisältöä, jota voidaan käyttää myöhemminkin. Oman ohjelman voi toki halutessaan lisensoida, mutta käytännössä kukaan ei ole näin tehnyt. On yleisessä tiedossa, että materiaalien kierrätys sopii kaikille tekijöille. Tässä suhteessa tekijät jakavat samanlaisen maailmankuvan ja ajattelutavan.

Porin taidemuseossa 8.12.2017 järjestetty seminaari ”Luova yhteismaa ja taide”, Kalle Kuisman puheenvuoron tiivistelmän laati Juha Mehtäläinen.

Categories
ajatuksia Yleinen

Yksi on Maa

Perheelläni on ollut suuri ilo olla osallistujana ja tuottajana Neljän tuulen yhdistyksen teemavuodessa Yksi on Maa. Puolisoni Sisko Pajarin kanssa olen ollut suurella sydämellä auttamassa Four Winds tuki ry:n uudistautumista tänä vuonna toteuttamalla yhdistykselle uuden logon ja uudet nettisivut, tuottamalla Yksi on Maa -elokuvaillan ja -konserttitapahtuman sekä moniosaisen podcast-sarjan. Poikamme Kaarne (nyt 3-vuotias) taas antoi teemavuodelle viime syksynä nimen – laulelemalla itsekseen kylpyhuoneessa ”yksi on maa, yksi on maa…”.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle vähän yli vuosi sitten, kesällä 2018. Osallistuimme koko perheen voimin viime vuonna ensi kertaa Neljän tuulen kesätapahtumaan teemaltaan Vesi on Elämä, joka oli avartava, inspiroiva ja voimaannuttava kokemus.

Leirillä meille syntyi tunne suuresta perheestä, joka jakaa samanlaiset arvot – luonnon hengellisyyden kunnioitus, avoimuus suurta mysteeriä kohtaan, itsensä ja muiden hyväksyminen sellaisina kuin olemme, ja halu kasvaa ihmisenä. Tärkeänä keskushahmona tässä perheessä on Neljän tuulen Isoisä Charles Lawrence, joka oli käynnistämässä Teemu Kassilan ja Johannes Setälän kanssa Neljän tuulen toimintaa Suomessa vuonna 1996. Kaikki leirin arvoisat vieraat idästä, etelästä, lännestä ja pohjoisesta, tapahtuman toteuttaneet Neljän tuulen hallituslaiset sekä me, osallistujat, olimme yhtälailla osa samaa isoa tasa-arvoista perhettä. Alkuperäiskansojen viisauteen pohjaavat opetukset ja laulut, shamanistiset ja luonnon pyhyyteen liittyvät seremoniat sekä luonteva yhdessäolo, jonka keskuspaikkana toimi suuri tiipii, kaikki tämä avasi itselleni tien kulkea mukana ja motivaatiota osallistua toimintaan.

Itselleni oli inspiroivaa myös se, että juuri kukaan leirillä ei käyttänyt älypuhelimiaan eikä esimerkiksi seremonioita saanut kuvata – ainoastaan kuvaaja Lea Kömi teki hienoa työtä dokumentoidessaan tapahtumia valokuvin. Nöyrä ja kokonaisvaltainen läsnäolo on ratkaisevaa kun mennään itsen ja luonnon yhteyteen, ja siksi samoin päihteettömyys leirillä on hyvin tärkeää.

Leirin aikaan osunut täydellinen kuunpimennys sai ihmisiä kerääntymään kalliolle ja otin mukaan akustisen kitarani. Soitin laulut kuulle, tuulille ja teltassa nukkuvalle pojalleni. Seuraavana päivänä Neljän tuulen puheenjohtaja Virko Kolulahti sanoi minulle elävästä musiikistani inspiroituneena, että me järjestämme yhdessä Neljän tuulen konsertin ja pyysi minut esiintymään. Sanoin että kyllä se sopii.

Tuotanto käynnistyy

Syksyllä aloimme Virkon kanssa tuotannon suunnittelun ja Sisko tuli kolmantena mukaan tuotantoryhmäämme. Aluksi suunnittelimme pelkästään konserttia keväälle ja muutamaa tapahtumapaikkaa mietittyämme päädyimme Malmitaloon. Paikan päällä kokoustaessamme syntyi ajatus hieman laajentaa tuotantoa – päätimme järjestää ensin Neljän tuulen elokuvaillan Malmitalon pienessä salissa ja konsertin myöhemmin keväällä Malmisalissa. Ja koska olemme Siskon kanssa radioaktiiveja Korppiradiossa, tuli myös ajatus tehdä Yksi on Maa -teemaa syvällisesti ja eri kulmista avaava podcast-sarja, jonka osat julkaistaisiin kevään kuluessa.

Produktiosta kasvoi siis nopeasti varsin iso kokonaisuus, johon halusimme laittaa kaiken osaamisemme ja olimme valmiit käyttämään paljon aikaamme. Haimme tuotannon tueksi avustuksia Helsingin kaupungin taide- ja kulttuurirahoista, Suomen kulttuurirahaston maakuntarahastolta sekä Musiikin edistämissäätiöltä. Valitettavasti emme saaneet lainkaan apurahoja, joten kävi ilmeiseksi ettmme tulisi saamaan lainkaan palkkaa tuotantotyöstä ja oli myös riski että emme pääsisi taloudellisesti omillemme.

Kevät saapuu

Elokuvailta 28.3.2019 oli ensimmäinen Yksi on Maa -tapahtuma. Kunniavieraina tässä lämminhenkisessä tilaisuudessa olivat elokuvantekijäpariskunta Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, heiltä esitettiin hieno mustavalkoinen elokuva nenetsien elämänkaaresta, Matka, jonka jälkeen yleisö sai esittää kysymyksiä. Venäjänkielen tulkkina toimi Elina Mäkilä. Toisena elokuvana illassa esitettiin Neljän tuulen 20-vuotisleirillä vuonna 2016 kuvattu Ville Tantun ohjaama elokuva Sata rumpua, joka hienosti avaa Neljän tuulen toiminnan ydintä ja yhteisöllistä voimaa.

Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio
kuva: Virko Kolulahti

Kävimme Virkon ja Siskon kanssa helmikuun pakkasilla kyläilemässä Markun ja Anastasian kotona Helsingin Munkkivuoressa, jossa teimme molempien haastattelut Podcast-sarjaa varten. Kuten Charles Lawrence toisaalla vanhoista ystävistään totesi: ”…they are like a treasure chest, ask them a question and they open up!”. Suuri ajaton viisaus, elämänkokemus ja sydämellisyys välittyy heidän lasnäolostaan ja sanoistaan.

Samaa voi sanoa Charlesista, jonka kanssa minulla oli ilo tehdä pitkät radiohaastattelut ensin netin välityksellä sekä toukokuussa kasvokkain, kun hän saapui kotoaan New Yorkista pääesiintyjäksi Yksi on Maa -konserttiin 10.5.2019. Jälkimmäisestä, lintujen kevätlaululla kirjotusta haastattelusta on tätä kirjoittaessa vielä julkaisematta yli tunnin verran kiehtovaa tarinaa, jotka olen suunnitellut julkaista lähiaikoina.

Yksi on Maa -podcastissa julkaistiin keväällä kolme osaa noin kuukauden välein. Ensimmäisen osan teemana oli ”Planeetta” ja haastateltavina siinä oli ilmastotutkija Tero Toivanen, Markku ja Anastasia sekä Charles Lawrence. Toisen osan teema oli ”Yhteisö” ja uusina haastateltavina oli Virko Kolulahti sekä Swamini Anuradha Puri, jotka ovat pitkään olleet mukana Neljän tuulen toiminnassa, ja Swamini on yhdessä Swami Atmananda Purin kanssa ollut hiljattain käynnistämässä Four Winds Asia toimintaa Intiassa ja Nepalissa. Kolmas osa, jonka teemana on ”Musiikin voima”, esitteli Neljän tuulen konsertin esiintyjät syventymällä aiheeseen eri kulmista heidän kanssaan. Toimitimme ja editoimme kaikki jaksot yhdessä Siskon kanssa ja tein kuulokekuunteluun suunnitellun äänisuunnittelun käyttäen äänimaisemointiin aineistoja internetin hienoista vapaista lähteistä kuten Aporee Soundmaps ja Freesound.org, kääntäjänä toimi Elina Mäkilä ja lukijoina Hanna Vainio ja Meri Hietala.

Konsertti alkaa

Return to the Earth, I call to my Sisters…” Näillä sanoilla alkaa Charles Lawrencen vanha laulu, joka nousi Yksi on Maa -vuoden vahvaksi tunnuslauluksi. Tällä laululla Charles aloitti konsertin pimeydestä yleisön keskeltä lavalle saapuen Virkon rummuttaessa Neljän tuulen sydänrummulla sydämenlyöntiä.

Virko & Charles

Sali oli lavastettu upeasti, suuri pyöreä videoprojisointi lavan takana hengitti esitysten mukana ja toinen pienempi välkehti ja muutti värejään sen mukaan miten Tuulia Kasosen eli VJ Tuulisen Kaaoksen lavan edustalle aseteltua räsymattokontrolleria kosketteli. Malmitalon puolesta tulleet ääniteknikko Antti Vanhanen ja valaisija Sauli Närhi olivat myöskin antaumuksella mukana tekemästä illasta todella onnistuneen ja vaikuttavan.

Munnaripartio: Janne Ojajärvi, Satu Lankinen, Elina Koskela ja Ringa Koskinen.

Charlesin avausnumeron jälkeen vuoroon tuli kansanmusiikkikvartetti Munnaripartio, joka tempaisi yleisön mukanaan musiikin virtaan. Sen jälkeen oli vuorossa oma yhtyeeni Klava, joka myös soitti hyvin latautuneen keikan omaa, osin keikkaa varten valmisteltua materiaaliaan.

Klava
Duo Hurme

Väliajan jälkeen oli vuorossa Hanna Rajakankaan ja Petra Poutasen loistava Duo Hurme, sekä shamaaniviulisti Tuomas Rounakari, jonka onnistui intensiivisellä keikallaan ja viimeistään Valastanssillaan yleisön ylös istuimiltaan ja laulamaan mukana.

Return to the Earth, Let’s go home to our Mother

Konsertin huipennukseksi Tuomas, Charles, Virko ja Klava esittivät yhdessä Return to the Earth -kappaleen, kokemus oli tunteikas ja ikimuistoinen.

Kalle, Sisko, Charles ja sauva, Virko ja Tuomas.

Illan päätteeksi Charles luovutti Neljälle tuulelle puhesauvan ja Charles omisti laulun Hopi isoäiti Carolyn Tawangyamalle, jolta Neljän tuulen alkuajatus on tullut. Hänen kertomansa mukaan vanha ennustus sanoo: ”Pieni ryhmä ihmisiä, jotka ylittävät itsensä, tulevat yhdistämään ennustukset ja tuovat yhtenäisyyden takaisin kaikille ihmisille. ” Unohtumaton ja upea ilta päättyi Charlesin ja Tuomaksen laulamaan Hopien jäähyväislauluun.

Kesä

Teimme Siskon kanssa podcastiin neljännen jakson nimellä ”Puuvertaus”, jossa kerrattiin aiempien jaksojen teemoja, soitettiin taltioita konsertista sekä luettiin Hopi-ennustus hienosta Neljän tuulen tiet -kirjasta.

Neljän tuulen Yksi on Maa -kesätapahtuma järjestettiin neljäpäiväisenä Lappeenrannan Marjolassa heinäkuun lopussa. Teimme siellä vielä nauhoituksia viimeiseen podcastiin leiriläisten kanssa ja Sisko oli tehnyt vapaamuotoisten kohtaamisten ja keskustelujen tueksi Yksi on Maa -kortit. Tapahtuma oli jälleen hienosti organisoitu Neljän tuulen hallituksen toimesta ja ohjelma oli monipuolinen ja antoisa. Toimme sinne puolestamme myös hieman elävää musiikkia ja lastenohjelmaa.

Etualalla Sisko, taustalla huivipäiset Henri ja Meri Klava-yhtyeestä.

Categories
ajatuksia Puheenjohtajan päiväkirja Yleinen

Orgaaninen marginaali

Kulttuurisena toimijana, muusikkona ja sosiaalisena ihmisenä pyrin toimimaan mahdollisimman paljon orgaanisessa marginaalissa. Termit on helppo ymmärtää väärin, joten yritän ensin selittää mitä tarkoitan orgaanisella. Orgaaninen merkitsee minulle luomua, ja jotain sellaista minkä vaikutelma ja vaikuttavuus ei ole keinotekoista vaan elimellistä, kokonaisvaltaista, juurevaa, luonnollista, haurasta. Epäorgaaninen sen sijaan on teollista, pinnallista, elotonta, kuolematonta, sielutonta, tuotettua.

Meidän elämämme ja kulttuurimme tänään on enenevissä määrin jälkimmäistä, koska digitaalinen aika on globaalin teollisen kapitalismin vyöryttämänä tekemässä ihmisestä epäorgaanisen toimijan. Orgaaninen kulttuuri on uhanalaista, sillä meidät on opetettu ja aivopesty syleilemään ja kaipaamaan tuota kehitystä, jonka tavoite on tunkeutua jokaiselle elämän alueelle. Kaikesta digitaalisesta rikastumisesta, internetistä ja älyteknologiasta huolimatta ihmiskunnan henkinen elämä uhkaa hyvin nopeasti muuttua pinnalliseksi ja köyhäksi, koska emme ymmärrä pysähtyä ja katsoa rauhassa ympärillemme. Ihmisen kiitäessä päätäpahkaa digitaaliseen utopiaan, pesuveden mukana on menossa orgaanisuus – joka on itse elämän ja kaikkeuden substanssi.

 

Eilinen ja huominen

Parilla viime vuosisadalla tapahtui käsittämätön määrä orgaanista kehitystä analogisen teknologian saralla. Valon ja äänen orgaaninen tallentaminen kehittyi huikeisiin sfääreihin synnyttäen mm. elokuvakulttuurin ja pop-musiikin, ja sähköiset viestimet – puhelin, radio sekä televisio – synnyttivät kukin omanlaatuisiaan edellytyksiä maailmanlaajuiseen viestintään. Kulttuurillisesti tämä kaikki oli ihmiskunnan kannalta mullistavaa, mutta teollisen maailman ihminen ei tietenkään voinut pysähtyä ja tyytyä tähän. Ihmisestä oli tehty kuluttaja, ja globaalin konsumerismin avainasioita on tottakai uutuuden viehätys – janoamme loputtomasti uutta, korvaamme kysymättä vanhentuneen ”ajanmukaisella”; elämämme kannalta jotain vielä mullistavampaa oli tiedossa.

Tämän vuosituhannen vaihteen kieppeillä digitaalinen aika sitten tuli ryminällä ja jäädäkseen. Sovellettavuus, materiattomuus ja kulumattomuus ovat digitaalisen valtteja, jotka löivät laudalta vanhentuneen analogisen teknologian. Digitaalisuus todellakin mahdollistaa paljon, ja siksi se on sekä tuottajan että kuluttajan unelma. Kapitalistin lisäksi digitaalisuutta arvostaa myös kommunisti, sillä se tuo uudet tuotantovälineet pois harvojen käsistä periaatteessa kaikille. Ja ideana digitaalisuus on myös jokaisen täydellisyyttä ja ikuisuutta kaipaavan ihmisen salainen unelma: edistyksen nimissä pyyhitään kuvasta pois epämääräinen, häiritsevä, epätoivottu aines.

Viimevaiheessa ns. älyteknologian kautta edennyt digitalisoituminen on jo tunkeutunut arkisen ja sosiaalisen elämämme jokaiseen sopukkaan ja radikaalisti muuttanut tapaa, jolla koemme todellisuuden. Emme ole vielä siirtyneet kokonaan virtuaaliseen todellisuuteen, mutta sinne meitä ollaan vauhdilla viemässä. Meidän mielemme on sinne jo kahlittu. Ihminen on toki edelleen orgaaninen olento, mutta automaatio korvaa yhä useammalla alueella ajattelun, pinnallinen nopea informaatio korvaa perehtymisen ja syventymisen, jatkuva kommunikaatio korvaa läsnäolevan mielen ja seurustelun.

Vinyyli-LP ei kuitenkaan kuollut, kuten ei myöskään filmikamera tai analogisyntetisaattori – ne vain sysättiin pois teollisen kehityksen jaloista. Nykyään ne ovat harrastajien ja taiteilijoiden keskuudessa suositumpia kuin vuosikausiin, mutta marginaalissa edelleen. Peruskuluttajalle analoginen on vain retrojuttu, joka on nykykehityksen kannalta vanhentunutta teknologiaa.

 

Digitaalisen luonne

Digitaalisessa on perustavanlaatuinen ongelma: se ei ole orgaanisessa mielessä todellista (niin kuin luonto on), vaan se on pelkkää dataa, pelkkiä ykkösiä ja nollia. Kun valokuva tallentuu filmille, kyseessä on oikeastaan maaginen prosessi – mutta digitaalinen valokuva on pelkkä taikatemppu.

Kun CD-levy saapui, se loksautti leuat: ei kulumista, ei rahinaa – ikuisuuden idea oli tuotu korviemme väliin. Tarkat korvat kuitenkin kuulivat, että vinyylilevyyn verrattuna CD:n soundista puuttuu jotain: luonnollista lämpöä. Kehitys digiteknologian saralla on ollut nopeaa – täydellisyyttä tavoitellaan aina vain tarkemmalla resoluutiolla ja paremmalla illuusiolla -, mutta vaikka aistimme useimmiten ostavat sen, kyseessä on aina huijaus. Emme saa tyytyä aistiemme huiputtamiseen vaan meidän tulee vaatia aitoa magiaa.

Sama ongelma on havaittavissa digitaalisessa kommunikaatiossa. Käsin (tai kirjoituskoneella) paperille kirjoitettu kirje esimerkiksi on täysin eri asia kuin sähköposti, vaikka asiasisältö niissä olisi täsmälleen sama – koska, Marshall McLuhanin sanoin, väline on viesti. Ihminen tiedostamattaan muuttuu käyttämiensä välineitten myötä. Siksi meidän on tärkeää tavata toisiamme, olla oikeasti läsnä ja kosketella muita asioita kuin digitaalisia ohjaimia ja näyttöjä.

Loppupelissä digitaalinen evoluutio mahdollistaa globaalin skaalan spektaakkelin ja pahimmillaan ihmismassojen ohjelmoimisen palvelemaan näkymättömien valtiaiden neoliberaaleja tarkoituksia. Annetaan jokaiselle unelma yksilöllisyydestä ja väline itsensä peilaamiseen, näin saadaan laumat tyytyväisiksi ja ohjautumaan haluttuun suuntaan. Orgaaninen marginaali ajetaan luoliin, maan alle, ahtaalle. Mutta toistaiseksi se marginaali yhä elää, sykkii ja hengittää musiikissa, taiteessa, yhdessäolossa.

En vastusta digitaalista sinänsä – mielestäni digitaaliset välineet voitaisiin myös saada palvelemaan ihmistä orgaanisen todellisuudemme ehdoilla; mutta digitaalisen luonteeseen tuntuu kuuluvan (välineiden kautta myös meihin välittyvä) tietty totalitarismi, minkä myötä se tuhoaa orgaanista maailmaa korvaten sitä virtuaalisella versiollaan. Samoin kuten metsiä ja luontoa muutetaan palvelemaan teollisuuden ja ahneuden tarpeita, samoin kuten älypuhelinteollisuus riistää luontoa ja käyttää köyhiä ihmisiä orjatyövoimanaan. Nykyisellään orgaaninen ei ole digitaaliselle tasaveroinen kumppani vaan alistettava hyödyke ja katu-uskottavuuden vuoksi käytettävä mauste.

 

Orgaaninen yhteisö

Ihmisen luova ajattelu on orgaanista, mutta digitaalinen eli binäärinen malli tulee mukaan ajattelutoimintaan silloin kun elämässä on tehokkuuden nimissä tehtävä valintoja ja kun lukitaan omat mielipiteet ehdottomiksi totuuksiksi oman arvomaailman mukaisesti. Ollako vai ei olla (ykkönen vai nolla?) – siinäpä kysymys.

Luovaa ja hidasta orgaanisuutta – joka peilaa sateenkaaren kaikissa väreissä – ei suuresti arvosteta nyky-yhteiskunnassa, koska se usein näyttäytyy päättämättömyytenä, kurittomuutena ja aikaansaamattomuutena. Orgaanisuus on anarkismia epäorgaanisuuden hallitsemassa maailmassa. Edistys edellyttää meiltä yhä useammin mustavalkoisia valintoja, kunnianhimoa ja jatkuvaa kilpailua. Se jakaa maailman kahtia – hyvään ja pahaan, meihin ja niihin muihin. Se velvoittaa osallistumaan systeemiin, jota ei saisi kyseenalaistaa.

Yhteisöllisesti ajateltuna commons on orgaanista toimintaa. Se on sitä että osallistutaan yhteiseen, ollaan luonteva osa kokonaisuutta. Voisimme valjastaa digitaalisen teknologian palvelemaan orgaanista todellisuutta. Commons ei valitettavasti kuitenkaan ole muodissa.

Fasismi on epäorgaanisen ajattelutoiminnan todellistumisen ääri-ilmiö. Mutta myös demokratia on perustaltaan epäorgaanista. Äänestäminen jakaa näennäisesti vallan kansalle (demos), mutta samalla se valitettavasti pyyhkäisee äänettömiin orgaanisen marginaalin. Enemmistövalta on alisteista kilpailulle ja kansansuosiolle, ja on päivä päivältä yhä enemmän populistista median valtaa, sosiaalisen median polarisoidessa mielipiteitä entisestään. Tänään demokratia nostaa valtaan populistin, joka liikuttaa mielensä mukaan jatkuvasti suurempaa laumaa, ja se on vain vallan näkyvä osa. Piilossa vaikuttaa rahan valta ja pyramidin huipulle kavunnut eliitti.

 

Marginaalin aseet

Orgaanisessa marginaalissa on anarkisti, muusikko, taiteilija ja shamaani, joka ei halua jakaa maailmaa kahtia, joka ei tunnusta mitään rajoja, joka haluaa ennen kaikkea olla yhteydessä luontoonsa ja ihmisyyteen, ja haluaa kyseenalaistaa ja haastaa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän joko asettumalla konfliktiin sen kanssa tai etsimällä ja rakentamalla pakoreittejä ulos siitä.

Minun nähdäkseni ja oman kokemukseni mukaan paras väline orgaaniseen kommunikaatioon ja yhteisöllisyyteen on radio. Äänen välityksellä on helpointa välittää läsnäolon orgaaninen preesens, ilman visuaalisen hallitsevaa elementtiä. Radion on tottakai oltava täysin riippumaton (ja siis epäkaupallinen), jolloin se voi toimia kommonaalisesti täysin orgaanisen yhteisönsä ehdoilla. Tällainen kanava on esimerkiksi Korppiradio. Orgaanisen marginaalin ei ole tarkoitus tavoitella massoja vaan tavoittaa toisemme; yksikin kuulija on jo jotain. Olennaista on että ohjelmien tekemiseen voi osallistua itse.

Muita aseita orgaaniselle marginaalille on vaikkapa elokuvakerhotoiminta, jamit ja konsertit, ja tietysti elävä taide kaikissa moninaisissa muodoissaan, joilla voimme pienesti tai suuresti vaikuttaa, koskettaa ja tavoittaa toisemme ihmisinä. Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma pyrkii sinnikkäästi synnyttämään läsnäoloon perustuvaa yhteisöllistä toimintaa mm. edellämainituissa muodoissa; mikäli olet kiinnostunut, tervetuloa mukaan.

Eläköön orgaaninen marginaali!

Categories
Yleinen

Kommonismia kohti

Yhteisemme vellovat erillisinä ja yksittäisinä saarekkeina kapitalismin saastuttamassa meressä. Me saariston yhteistekijät joudumme hankkimaan elantomme tästä merestä. Sen kaupankäynnin täyttämän todellisuuden pyörteissä ihmiselämää ylläpitävien yhteyksien luominen erilaisten yhteisten välille tuntuu vaikealta – edes kuvitella. Yhteisissä kytee kuitenkin nykyistä tilannetta radikaalimpi potentiaali.

Stefan Meretzin presentaatio From Commons to Commonism Squat Makamikillä 5.7.2015 on kuunneltavissa kuvaesityksen kanssa täällä.