Orgaaninen marginaali

Kulttuurisena toimijana, muusikkona ja sosiaalisena ihmisenä pyrin toimimaan mahdollisimman paljon orgaanisessa marginaalissa. Termit on helppo ymmärtää väärin, joten yritän ensin selittää mitä tarkoitan orgaanisella. Orgaaninen merkitsee minulle luomua, ja jotain sellaista minkä vaikutelma ja vaikuttavuus ei ole keinotekoista vaan elimellistä, kokonaisvaltaista, juurevaa, luonnollista, haurasta. Epäorgaaninen sen sijaan on teollista, pinnallista, elotonta, kuolematonta, sielutonta, tuotettua.

Meidän elämämme ja kulttuurimme tänään on enenevissä määrin jälkimmäistä, koska digitaalinen aika on globaalin teollisen kapitalismin vyöryttämänä tekemässä ihmisestä epäorgaanisen toimijan. Orgaaninen kulttuuri on uhanalaista, sillä meidät on opetettu ja aivopesty syleilemään ja kaipaamaan tuota kehitystä, jonka tavoite on tunkeutua jokaiselle elämän alueelle. Kaikesta digitaalisesta rikastumisesta, internetistä ja älyteknologiasta huolimatta ihmiskunnan henkinen elämä uhkaa hyvin nopeasti muuttua pinnalliseksi ja köyhäksi, koska emme ymmärrä pysähtyä ja katsoa rauhassa ympärillemme. Ihmisen kiitäessä päätäpahkaa digitaaliseen utopiaan, pesuveden mukana on menossa orgaanisuus – joka on itse elämän ja kaikkeuden substanssi.

 

Eilinen ja huominen

Parilla viime vuosisadalla tapahtui käsittämätön määrä orgaanista kehitystä analogisen teknologian saralla. Valon ja äänen orgaaninen tallentaminen kehittyi huikeisiin sfääreihin synnyttäen mm. elokuvakulttuurin ja pop-musiikin, ja sähköiset viestimet – puhelin, radio sekä televisio – synnyttivät kukin omanlaatuisiaan edellytyksiä maailmanlaajuiseen viestintään. Kulttuurillisesti tämä kaikki oli ihmiskunnan kannalta mullistavaa, mutta teollisen maailman ihminen ei tietenkään voinut pysähtyä ja tyytyä tähän. Ihmisestä oli tehty kuluttaja, ja globaalin konsumerismin avainasioita on tottakai uutuuden viehätys – janoamme loputtomasti uutta, korvaamme kysymättä vanhentuneen ”ajanmukaisella”; elämämme kannalta jotain vielä mullistavampaa oli tiedossa.

Tämän vuosituhannen vaihteen kieppeillä digitaalinen aika sitten tuli ryminällä ja jäädäkseen. Sovellettavuus, materiattomuus ja kulumattomuus ovat digitaalisen valtteja, jotka löivät laudalta vanhentuneen analogisen teknologian. Digitaalisuus todellakin mahdollistaa paljon, ja siksi se on sekä tuottajan että kuluttajan unelma. Kapitalistin lisäksi digitaalisuutta arvostaa myös kommunisti, sillä se tuo uudet tuotantovälineet pois harvojen käsistä periaatteessa kaikille. Ja ideana digitaalisuus on myös jokaisen täydellisyyttä ja ikuisuutta kaipaavan ihmisen salainen unelma: edistyksen nimissä pyyhitään kuvasta pois epämääräinen, häiritsevä, epätoivottu aines.

Viimevaiheessa ns. älyteknologian kautta edennyt digitalisoituminen on jo tunkeutunut arkisen ja sosiaalisen elämämme jokaiseen sopukkaan ja radikaalisti muuttanut tapaa, jolla koemme todellisuuden. Emme ole vielä siirtyneet kokonaan virtuaaliseen todellisuuteen, mutta sinne meitä ollaan vauhdilla viemässä. Meidän mielemme on sinne jo kahlittu. Ihminen on toki edelleen orgaaninen olento, mutta automaatio korvaa yhä useammalla alueella ajattelun, pinnallinen nopea informaatio korvaa perehtymisen ja syventymisen, jatkuva kommunikaatio korvaa läsnäolevan mielen ja seurustelun.

Vinyyli-LP ei kuitenkaan kuollut, kuten ei myöskään filmikamera tai analogisyntetisaattori – ne vain sysättiin pois teollisen kehityksen jaloista. Nykyään ne ovat harrastajien ja taiteilijoiden keskuudessa suositumpia kuin vuosikausiin, mutta marginaalissa edelleen. Peruskuluttajalle analoginen on vain retrojuttu, joka on nykykehityksen kannalta vanhentunutta teknologiaa.

 

Digitaalisen luonne

Digitaalisessa on perustavanlaatuinen ongelma: se ei ole orgaanisessa mielessä todellista (niin kuin luonto on), vaan se on pelkkää dataa, pelkkiä ykkösiä ja nollia. Kun valokuva tallentuu filmille, kyseessä on oikeastaan maaginen prosessi – mutta digitaalinen valokuva on pelkkä taikatemppu.

Kun CD-levy saapui, se loksautti leuat: ei kulumista, ei rahinaa – ikuisuuden idea oli tuotu korviemme väliin. Tarkat korvat kuitenkin kuulivat, että vinyylilevyyn verrattuna CD:n soundista puuttuu jotain: luonnollista lämpöä. Kehitys digiteknologian saralla on ollut nopeaa – täydellisyyttä tavoitellaan aina vain tarkemmalla resoluutiolla ja paremmalla illuusiolla -, mutta vaikka aistimme useimmiten ostavat sen, kyseessä on aina huijaus. Emme saa tyytyä aistiemme huiputtamiseen vaan meidän tulee vaatia aitoa magiaa.

Sama ongelma on havaittavissa digitaalisessa kommunikaatiossa. Käsin (tai kirjoituskoneella) paperille kirjoitettu kirje esimerkiksi on täysin eri asia kuin sähköposti, vaikka asiasisältö niissä olisi täsmälleen sama – koska, Marshall McLuhanin sanoin, väline on viesti. Ihminen tiedostamattaan muuttuu käyttämiensä välineitten myötä. Siksi meidän on tärkeää tavata toisiamme, olla oikeasti läsnä ja kosketella muita asioita kuin digitaalisia ohjaimia ja näyttöjä.

Loppupelissä digitaalinen evoluutio mahdollistaa globaalin skaalan spektaakkelin ja pahimmillaan ihmismassojen ohjelmoimisen palvelemaan näkymättömien valtiaiden neoliberaaleja tarkoituksia. Annetaan jokaiselle unelma yksilöllisyydestä ja väline itsensä peilaamiseen, näin saadaan laumat tyytyväisiksi ja ohjautumaan haluttuun suuntaan. Orgaaninen marginaali ajetaan luoliin, maan alle, ahtaalle. Mutta toistaiseksi se marginaali yhä elää, sykkii ja hengittää musiikissa, taiteessa, yhdessäolossa.

En vastusta digitaalista sinänsä – mielestäni digitaaliset välineet voitaisiin myös saada palvelemaan ihmistä orgaanisen todellisuudemme ehdoilla; mutta digitaalisen luonteeseen tuntuu kuuluvan (välineiden kautta myös meihin välittyvä) tietty totalitarismi, minkä myötä se tuhoaa orgaanista maailmaa korvaten sitä virtuaalisella versiollaan. Samoin kuten metsiä ja luontoa muutetaan palvelemaan teollisuuden ja ahneuden tarpeita, samoin kuten älypuhelinteollisuus riistää luontoa ja käyttää köyhiä ihmisiä orjatyövoimanaan. Nykyisellään orgaaninen ei ole digitaaliselle tasaveroinen kumppani vaan alistettava hyödyke ja katu-uskottavuuden vuoksi käytettävä mauste.

 

Orgaaninen yhteisö

Ihmisen luova ajattelu on orgaanista, mutta digitaalinen eli binäärinen malli tulee mukaan ajattelutoimintaan silloin kun elämässä on tehokkuuden nimissä tehtävä valintoja ja kun lukitaan omat mielipiteet ehdottomiksi totuuksiksi oman arvomaailman mukaisesti. Ollako vai ei olla (ykkönen vai nolla?) – siinäpä kysymys.

Luovaa ja hidasta orgaanisuutta – joka peilaa sateenkaaren kaikissa väreissä – ei suuresti arvosteta nyky-yhteiskunnassa, koska se usein näyttäytyy päättämättömyytenä, kurittomuutena ja aikaansaamattomuutena. Orgaanisuus on anarkismia epäorgaanisuuden hallitsemassa maailmassa. Edistys edellyttää meiltä yhä useammin mustavalkoisia valintoja, kunnianhimoa ja jatkuvaa kilpailua. Se jakaa maailman kahtia – hyvään ja pahaan, meihin ja niihin muihin. Se velvoittaa osallistumaan systeemiin, jota ei saisi kyseenalaistaa.

Yhteisöllisesti ajateltuna commons on orgaanista toimintaa. Se on sitä että osallistutaan yhteiseen, ollaan luonteva osa kokonaisuutta. Voisimme valjastaa digitaalisen teknologian palvelemaan orgaanista todellisuutta. Commons ei valitettavasti kuitenkaan ole muodissa.

Fasismi on epäorgaanisen ajattelutoiminnan todellistumisen ääri-ilmiö. Mutta myös demokratia on perustaltaan epäorgaanista. Äänestäminen jakaa näennäisesti vallan kansalle (demos), mutta samalla se valitettavasti pyyhkäisee äänettömiin orgaanisen marginaalin. Enemmistövalta on alisteista kilpailulle ja kansansuosiolle, ja on päivä päivältä yhä enemmän populistista median valtaa, sosiaalisen median polarisoidessa mielipiteitä entisestään. Tänään demokratia nostaa valtaan populistin, joka liikuttaa mielensä mukaan jatkuvasti suurempaa laumaa, ja se on vain vallan näkyvä osa. Piilossa vaikuttaa rahan valta ja pyramidin huipulle kavunnut eliitti.

 

Marginaalin aseet

Orgaanisessa marginaalissa on anarkisti, muusikko, taiteilija ja shamaani, joka ei halua jakaa maailmaa kahtia, joka ei tunnusta mitään rajoja, joka haluaa ennen kaikkea olla yhteydessä luontoonsa ja ihmisyyteen, ja haluaa kyseenalaistaa ja haastaa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän joko asettumalla konfliktiin sen kanssa tai etsimällä ja rakentamalla pakoreittejä ulos siitä.

Minun nähdäkseni ja oman kokemukseni mukaan paras väline orgaaniseen kommunikaatioon ja yhteisöllisyyteen on radio. Äänen välityksellä on helpointa välittää läsnäolon orgaaninen preesens, ilman visuaalisen hallitsevaa elementtiä. Radion on tottakai oltava täysin riippumaton (ja siis epäkaupallinen), jolloin se voi toimia kommonaalisesti täysin orgaanisen yhteisönsä ehdoilla. Tällainen kanava on esimerkiksi Korppiradio. Orgaanisen marginaalin ei ole tarkoitus tavoitella massoja vaan tavoittaa toisemme; yksikin kuulija on jo jotain. Olennaista on että ohjelmien tekemiseen voi osallistua itse.

Muita aseita orgaaniselle marginaalille on vaikkapa elokuvakerhotoiminta, jamit ja konsertit, ja tietysti elävä taide kaikissa moninaisissa muodoissaan, joilla voimme pienesti tai suuresti vaikuttaa, koskettaa ja tavoittaa toisemme ihmisinä. Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma pyrkii sinnikkäästi synnyttämään läsnäoloon perustuvaa yhteisöllistä toimintaa mm. edellämainituissa muodoissa; mikäli olet kiinnostunut, tervetuloa mukaan.

Eläköön orgaaninen marginaali!

Kommonismia kohti

Yhteisemme vellovat erillisinä ja yksittäisinä saarekkeina kapitalismin saastuttamassa meressä. Me saariston yhteistekijät joudumme hankkimaan elantomme tästä merestä. Sen kaupankäynnin täyttämän todellisuuden pyörteissä ihmiselämää ylläpitävien yhteyksien luominen erilaisten yhteisten välille tuntuu vaikealta – edes kuvitella. Yhteisissä kytee kuitenkin nykyistä tilannetta radikaalimpi potentiaali.

Stefan Meretzin presentaatio From Commons to Commonism Squat Makamikillä 5.7.2015 on kuunneltavissa kuvaesityksen kanssa täällä.