Categories
ajatuksia Yleinen

Korppiradiosta

Korppiradio on Helsingin Kalliossa vuonna 2013 perustettu yhteisöradio. Sen lähetystä voi kuunnella verkossa osoitteessa korppiradio.net. Nykyään Vallilassa sijaitsevan kellaristudion rakennuksen katolle asennettu 15 watin lähetin mahdollistaa analogilähetyksen paikallisesti muutaman korttelin alueella. Lähetykset pyörivät Airtime-yhteisöradiosovelluksen kautta. Automatisoitu järjestelmä soittaa Korppiradion ohjelmia yötä päivää. Sisältö koostuu tasapainoisesti muun muassa keskuste-luista, äänitaiteesta ja live-musiikista.

Katoilla ja verkossa

Toiminnassa on anarkistista henkeä. Lähtökohtana on ollut yhteiskuntakriittinen ja ehdottomasti epäkaupallinen toiminta täysin ilman rahaa. Korppiradio pyrkii olemaan osa elävää kulttuuria, joka on irti kapitalistisista rakenteista ja kaupallisuudesta. Koettiin että tarvitaan väline, jolla voi ottaa haltuun kriittistä ja yhteistä maaperää, ja jossa voi vapaasti kommunikoida. Yksi Korppiradion johto-ajatuksista oli synnyttää radiossa toimiva orgaaninen media, joka olisi myös vastaisku sosiaalisen me-dian visuaalisuuteen painottuvalle viestinnälle. Äänen kautta toimiva viestintä on paljon intiimimpää ja pystyy tavoittamaan syvällisemmän tason kuin visuaalinen selailu, mitä netin käyttö yleensä on.Korppiradion aktiivit ovat vanhan koulukunnan porukkaa, älypuhelimiakaan ei juuri käytetä. Kallelle kaikkein mielekkäintä olisi toimia ainoastaan analogisesti, jos pieniä lähettimiä saataisiin lisättyä eri puolille Suomea. Viestintävirasto antoi nykyiselle lähettimelle kolmen kuukauden luvan. Kallen mukaan pienitehoiselle lähettimelle on helppoa saada lupa lyhyeksi ajaksi, mutta luvan saaminen tehokkaammalle laitteelle olisi hankalampaa. Toiminta menisi piraattiradion puolelle – pitäisi tehdä lähetyksiä esimerkiksi laivasta käsin.

Korppeja ja muuttolintuja

Korppien yhteisö koostui alkuvaiheessa noin 15 henkilöstä. Mukana oli taiteilijoita, tuottajia, elokuva-ja äänipuolen osaajia ja aktivisteja. Toiminnan alun aktiivisen sisällöntuotannon jälkeen yhteisö ha-jaantui jonkin verran, mutta vuoden 2017 syksyllä uusia ihmisiä on tullut mukaan ja toiminta on saanut ilmaa siipiensä alle. Yhteisö on avoin ja siihen pääsee mukaan helposti. Korppiradion vies-tintä on hyvinkin henkilökohtaista. Se ei ole massamedia, vaan edustaa enemmän peer-to-peer- tai person-to-person-ajattelua. Jos jollain ohjelmalla on yksi tai kaksi kuuntelijaa, se on jo hyvä asia. Kymmeniä kuulijoita tavoitetaan lähinnä erikoislähetyksissä, joita mainostetaan isosti sosiaalisessa mediassa ja viidakkorummulla. Korppiradion toimintakulttuuria havainnollistavassa puudiagrammissa kuuntelijat muodostavat osan puusta, eli tekijät ovat myös kuuntelijoita ja toisin päin. Tämä korostaa toiminnan henkilö-kohtaisuutta. Uudet korpit toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Tullakseen mukaan ei tarvitse olla Helsingistä. Tällä hetkellä mukana on korppeja eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Lisäksi on jon-kin verran sukulaiskanavia, kuten Radio Corax Berliinissä. Se on saman tyyppinen tee-se-itse- ja tee-se-yhdessä-lähtökohdista toimiva radio.

Korpit kokoustavat bunkkerilla vuonna 2014.

Epäkaupallinen logiikka

Analogisen lähetysluvan myötä Teostolta tuli yhteydenotto, jossa kysyttiin soitetaanko Korppi-radiossa musiikkia. Tämä koettiin hämmentävänä, koska musiikki on kanavalla tärkeässä osassa, mutta se on CC-lisensoitua tai muuten vapaasti käytettävissä olevaa. Kallen mielestä tämä osoittaa järjestelmän rakenteellisen jähmeyden: Teoston oletus on, että musiikki tehdään myytäväksi. Suu-rin osa radiokanavista on kaupallisia. Yleisradionkin musiikkivalinnat noudattavat samaa logiikkaa, ja siellä soitetaan samoja soittolistoja. Teosto tilittää korvaukset niille, joiden musiikkia soitetaan eniten radiossa maanlaajuisesti. Marginaalissa olevat artistit saavat hyvin vähän korvauksia, vaikka heidän musiikkinsa soisi myös radioaalloilla.Kallelle musiikki on luonnonvoima. Korppiradiossa pidetään paljon jameja, joissa synnytetään elä-vää musiikkia. Kokeellisuus on ratkaisevaa. Tekijänoikeusvapaata musiikkia, erilaisia äänilähteitä ja tekstejä sekoitetaan. Ajatus jameista sisällöntuotantona on tärkeä osa Korppiradion orgaanista luonnetta. Teoston viitoittaman kaupallisen ajattelun – musiikin soittaminen myynnin edistämisen takia – sijaan Korppiradiolle on paljon olennaisempaa edistää kulttuuria sekä tukea marginaalisen ja ruohonjuurikulttuurin verkostoitumista. Se on viestintäkanava vaihtoehtoisille toimijoille.

Vapaan materiaalin runsaus niukkuuden kulttuurin keskellä

Creative Commons on tärkeä osa Korppiradion ohjelmien tuotantoa. Esimerkiksi Free Music Archive on osoittautunut todella hyväksi vapaan musiikin arkistoksi, josta voi etsiä sisältöjä monin eri tavoin: hakusanoilla, genreillä ja myös kuratoituna. Yleensä Korppiradion soittolistassa ei soiteta yksittäisiä kappaleita, vaan musiikkia kootaan ohjelmakokonaisuuksiksi. Esimerkiksi CC-BY-lisensoidun materi-aalin kohdalla tekijä mainitaan ohjelmassa nimeltä tai ohjelmakohtaisella sivulla. Toinen hyödyllinen lähde verkossa on avantgardearkisto Ubuweb. Äänitaidetta ja erilaisia taiteilijoiden äänitallenteita sisältävä ääniarkisto on huikea ja laajenee jatkuvasti. Lisäksi siellä on videoita ja filmimateriaalia. Nykyinen radiomaailma edustaa Kallen mukaan niukkuusajattelua: todella harvat biisit soivat, vaik-ka maailmassa on valtava määrä musiikkia, jolle ei ole kanavia tulla kuulluksi. Jo pelkästään soitta-malla Ubuwebin materiaalia saisi aikaiseksi useamman radiokanavan tai ohjelman. Korppiradio ei lisensoi itse tuottamaansa materiaalia mitenkään. Ajatus remiksaus-kulttuurista vaikuttaa vahvasti tekemisen taustalla ja tekijät pyrkivät myös kierrättämään olemassa olevaa materiaalia uudelleen. Materiaalissa on paljon ”ajatonta” keskustelua ja muuta yleisemmällä tasolla liikkuvaa sisältöä, jota voidaan käyttää myöhemminkin. Oman ohjelman voi toki halutessaan lisensoida, mutta käytännössä kukaan ei ole näin tehnyt. On yleisessä tiedossa, että materiaalien kierrätys sopii kaikille tekijöille. Tässä suhteessa tekijät jakavat samanlaisen maailmankuvan ja ajattelutavan.

Porin taidemuseossa 8.12.2017 järjestetty seminaari ”Luova yhteismaa ja taide”, Kalle Kuisman puheenvuoron tiivistelmän laati Juha Mehtäläinen.

Categories
ajatuksia Yleinen

Pohdintaa radiosta

Viritän vastaanottimen sopivalle taajuudelle: siinä samassa olen fyysisessä yhteydessä – ilmassa kulkevien ääniaaltojen sekä avaruuksia taittavien sähköisten radioaaltojen avulla – toisessa paikassa olevaan ihmiseen, joka välittää minulle kahdenkeskisesti rupatellen ajatuksiaan ja valitsemaansa musiikkia virtaavassa muodossa. Aaltojen värähdysten mukana tunnelma, radion henki, kulkeutuu korvieni kautta sisääni ja ympäröi minut samoin kuin valo tai lämpö, kokonaisvaltaisesti ja välittömästi.

Ihmiskunnan suurimpia keksintöjä on radio. Kuten Marshall McLuhaninsa lukeneet tietävät, kaikki keksimämme ja käyttämämme erilaiset välineet (kuten esim. kieli, kirjoitus, raha, rautatie, auto, puhelin, elokuva, äänilevy, televisio, internet) avaavat ihmiselle uusia ulottuvuuksia ja muovaavat ihmiskunnan kehityskulkua suunnattomasti. Valitettavasti kuitenkin yleinen ymmärryksemme eri välineiden (ts. median) perustavanlaatuisesta ja keskenään tyystin erilaisesta vaikutuksesta itseemme tuntuu olevan yhtä heikoissa kantimissa kuin ymmärryksemme omasta vaikutuksestamme vaikkapa maailman nälänhätään ja kurjuuteen, ympäristökatastrofeihin tai tuotantoeläinten sydämettömään kohteluun. Surullinen tosiasia taitaa olla, että emme ihmiskuntana ole kiinnostuneet tavoittelemaan suurta ymmärrystä, sillä kuljemme helppoa konsumerismin tietä (kohti itsetuhoa); meille useimmille näyttää riittävän, että olomme on mukavaa ja tarpeemme tyydytetään. Ja jos nyt kuitenkin yksilöinä huolestumme maailman tilasta ja kehityskulusta, tänä päivänä tapaamme jakaa huolemme sosiaalisessa mediassa, jonka kautta saatamme saada välitöntä myötätuntoa, kannustusta tai lohtua samanmielisten ystävien kommenteista ja peukutuksista, kun samalla itse väline (eli some) tekee meistä entistä passiivisempia ja neuvottomampia itse asian eli yhteisen todellisuutemme ongelmien ratkaisemisen suhteen.
Radio on välineenä toista maata; se on luonteeltaan intiimi ja hyvin henkilökohtainen, mutta samalla potentiaalisesti erittäin voimakas yhteisöväline, joka toimii etenkin paikallisesti, mutta toisinaan myös karttaan piirretyt kansalliset rajat ylittäen, ja tekee näin joka puolella planeettaamme . Radio on myös globaalissa mittakaavassa verrattain tasa-arvoinen, sillä tavallisesti radiovastaanotin löytyy köyhimmästäkin kotitaloudesta ja syrjäisimmästäkin kylästä, ja periaatteessa radio-ohjelmaa voi tehdä kuka vain, jolla on oma ääni – ilman minkäänlaista koulutusta.

McLuhanin mediateorian käsitteiden mukaisesti siinä missä esimerkiksi televisio on viileä väline, radio on kuuma. Radion perusluonne ei ole pelkkää informaation välitystä vaan se on nimenomaisesti hengen välitystä – tämän seikanhan oivalsivat aikanaan perinpohjaisesti mm. eräät herrat Hitler sekä Churchill, jotka aikoinaan onnistuivat juurikin radion avulla saamaan koko kansan yhteishengen roihuamaan. Esimerkiksi television välityksellä vastaavanlaisen yhteishengen sytyttäminen ei olisi ollut mahdollista. Tokihan Hitlerin, Göbbelsin ja Speerin taide- ja propagandakoneisto hyödynsi kaikkia silloin käytettävissä olevia keinoja julistetaiteesta arkkitehtuuriin ja elokuvasta spektaakkeliin, ja oli näin ollen eräänlaista oman aikansa megalomaanista kokonaismediataidetta, mutta on luultavaa, että ilman radion sähköistävää vaikutusta koko kansakuntaa ei olisi saatu sysättyä yhteiselle tielle.

Radio on muutenkin vallankumouksellinen väline aivan toisella tavalla kuin televisio tai internet ja ns. sosiaalinen media; se käyttää aisteistamme vain yhtä – kuuloa – ja siksi se antaa kokemuksellisesti aivan eri tavalla vapautta sekä syvyyttä kuin audiovisuaalinen media. Koska kuva ei ole radion taakkana, se ei television tai näyttöruudun tavoin kahlitse huomiotamme vaan vapauttaa meidät käyttämään mielikuvitustamme sekä olemaan tilassa vapaammin, sosiaalisemmin ja huomaavaisemmin. Siinä missä kuva välittää yksinkertaista pinnallista informaatiota ja on helpommin lokeroitavissa, on ääni taas salaperäinen tunteiden liikuttaja ja näkymätön syvällisempi vaikuttaja – tämän ymmärtävät kaikki mainitsemisen arvoiset elokuvantekijät. Vaikuttavan musiikin tunkeutuminen ihmisen sisimpään on meille useimmille itsestäänselvyys; vain äänellä voi koskettaa ihmisen sielua.

Kärjistäen voidaan todeta, että kuvaan tottunut ihminen muuttuu kuvia pursuavassa maailmassa pinnalliseksi selailijaksi, ja audiovisuaaliseen videokuvaan tottunut muuttuu kaiken viihteen keskellä tositapahtumien suhteen sivulliseksi katselijaksi ja passiiviseksi kuluttajaksi. Älypuhelimen käyttö on entisestään pahentanut näyttöriippuvuuttamme – nykyisin vaikkapa bussissa lähes kaikki näyttävät istuvan hieman kumarassa käpertyneenä oman laitteensa hehkuun, ja integroitumisemme internetin kanssa on viimeistäänkin poistamassa sen luonnollisen rauhallisen rytmin, joka mahdollistaa ihmisen henkisen kasvun yhä ylöspäin, kohti tähtiä. Mutta meillä edelleen on vapaus valita toisin. Jos avaamme korvamme ja kuuntelemme, ja etenkin jos suljemme silmämme, näemme maailman paremmin ja kokonaisemmin – emme ole enää sivullisia vaan fyysisesti kaiken keskellä. Korviemme välissä voi alkaa tapahtua.

Radiolähetys on olemukseltaan välitön virta, joka kulkee suoraan lähettäjältä vastaanottajalle, johon sisältyy aina omanlaistaan tunnetta ja energiaa, joka jossain määrin aina välittyy kuulijalle.

Radio ja paikallinen elävä kulttuuri toimivat (parhaassa tapauksessa) orgaanisesti toisiaan ruokkien sekä rajattomasti rikastaen – epäkaupallisessa hengessä. Paikallinen (ja globaali) monikulttuurinen musiikki, marginaalissa toimivat musiikintekijät, runoilijat ja teatteriryhmät sekä monet muut relevanttia sisältöä luovat kulttuuritoimijat voivat löytää toisensa sekä oman yleisönsä radion välityksellä. Mielestäni tämä on yleisradion keskeisin tehtävä. Mutta kun kaupallisuuden logiikka tunkeutuu radion ytimiin yleisradiota myöten, on elävän kulttuurin hengitystila poissa.

Suomessa radio on nykyään surkeassa tilassa. Kaupallisesta radiosta en jaksaisi edes puhua, koska niiden sisältö on nykyisin niin suurilta osin sellaista kuraa, että niitä en pysty käytännössä enää juuri lainkaan kuuntelemaan. Aikanaanhan Radio City oli Suomessa vallankumouksellinen radio, joka toimi kyllä mainosrahoitteisesti – mutta silloin omaehtoinen sisältö vielä oli kuningas ja paljon painavampaa kuin jatkuvasti lisääntynyt, kaikista raoista tunkeva kaupallisuuden voima (joka konkreettisesti puski Radio Cityn kodin eli Lepakon nurin). Kun Radio City sitten ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hiipui, Radio Helsinki jatkoi vapaan ja itsenäisen mainosradion soihdunkantajana joitakin vuosia, kunnes joutui sekin taipumaan olosuhteiden painosta yhä syvemmälle kapitalistiseen suohon – ensin Sanoman omistukseen ja lopulta yhdeksi melko tyhjänpäiväiseksi mainoskanavaksi tusinan muun rinnalla, kosiskellen autoilevia viihteestä ja urheilusta pitävää massaa pysyäkseen hengissä. BassoRadio toimii jossain määrin omaehtoisesti, koska sen kohdeyleisönä on urbaani elektronisesta musiikista pitävä nuorehko hipsterikansa, jolle kaupallisuus ilmeisesti on ihan ok ja kuuluu pakettiin.
Koska radiotaajuudet ovat Suomessa kauppatavaraa ja hinnat ovat pilvissä, tarkoittaa se käytännössä, että vain räikeän kapitalistisella logiikalla toimivat asemat pärjäävät kilpailussa, mikä taas tarkoittaa useimmiten isojen ketjujen valtaa, törkeää kuulijan aliarvioimista, idioottimaista yhdelle riittävän isolle kuulijaryhmälle kohdentamista, latteita ja suppeita ja puhkisoitettuja soittolistoja, isojen levy-yhtiöiden valtaa uuden musiikin esiin nostamisessa, läpeensä viihteellistä juontotyyliä ja tyhjänpäiväistä läpänheittoa, kompresoittua bassovoittoista tasapaksua äänimaisemaa, joka rytmitetään taajaan toistuvilla mauttomilla (muka makeilla) jingleillä sekä tietysti enemmän tai vähemmän ärsyttävillä radiomainoksilla.

Community media, whether broadcast or online, are crucial to ensuring media pluralism and freedom of expression, and are an indicator of a healthy democratic society. As an alternative medium to public and commercial media, as well as social media, they are characterized by their accountability to, and participation of, the communities they serve. They have a greater focus on local issues of concern and facilitate public platforms for debate and discussion.  -UNESCO

Suomessa – toisin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa – ei ole elävää yhteisöradiokulttuuria, eikä sillä ole myöskään lain turvaamaa asemaa, vaikka EU ja UNESCO sitä suosittavat. Suomessa toimii kaupallisten lupien turvin viisi yhteisöradiota, joista Helsingin Lähiradio 100,3 on itselleni tuttu. Lähiradio on vapaa taajuus, joka antaa äänen maahanmuuttajaryhmille, uskonnollisille herätysliikkeille, kommunisteille sekä muutamille itsenäisille underground- ja kulttuuriohjelmien tekijöille. Sen ohjelmisto on siis melko vaihteleva sillisalaattisoppa, josta toki satunnaisesti voi löytää ohjelmahelmiä, vaikka kokonaisuutena sen profiili on peruskuuntelijan kuulokulmasta melko huomaamaton ja vähintäänkin outo.

Koska kaupallinen radio dominoi radioaaltoja, on myös Yleisradio joutunut miettimään kuulijastrategioitaan kohderyhmiä ajatellen, mikä ei välttämättä ole ollut kovin hyvä juttu radion kannalta. RadioMafia oli aikanaan erinomainen Ylen kanava, joka tarjosi melko paljon myös kokeellista ohjelmaa ja toimi suhteellisen hyvin jonkinlaisena valtakunnallisena vuorovaikutteisena kulttuuriasemana. RadioMafia kuitenkin pilkottiin YleX:ään (nuoret) ja YleQ:hun (yli kolmekymppiset), josta jälkimmäinen kuopattiin pian epäonnistuneena. YleX on mielestäni vielä epäonnistuneempi. Onneksi jotkut RadioMafian hienot ohjelmat jatkuvat edelleen, nyt Ylen ykkösellä, joka on melkeinpä ainoa kanava, jota itse nykyään kuuntelen (Lähiradio 100,3MHz:n ohella). Avaruusromua, Roman Schatzin Maamme-kirja, Etnoilta, Valkoista valoa, Ääniversumi, Jazzklubi…; kelpo ohjelmia tulee pitkin viikkoa, mistä olen kiitollinen, mutta kuitenkin… Miksi Yle 1 ei soita koskaan kiinnostavaa populaarimusiikkia, ja miksi rock- ja pop-musiikki on radiossa lähes aina joko nostalgiaa tai levy-yhtiöiden sinne syöttämiä uutuuksia? Jos kuuntelen vaikkapa BBC:n radiota, sieltä tuntuu tulevan koko ajan musiikkia, joka resonoi todellisuuden kanssa ihan eri sfääreillä kuin Ylessä, sillä parhaimmillaan radio (juuri nyt, tässä) ja omaehtoiset musiikintekijät (kaikkialla, tänään ja eilen) tosiaankin tuntuvat synnyttävän elävää rikasta kulttuuria symbioottisessa suhteessa toisiinsa.
Haluaisin milloin vain voida surffata radioaalloilla ja löytää sieltä odottamattomia asioita: tuntemattomia musiikintekijöitä, poliittista keskustelua, yhteiskunnallisten rakenteiden haastamista, monikulttuurista musiikkia naapurista, kirjallisuutta, kokeellista kuunnelmaa, gonzo- (ym) journalismia, epäkaupallisuutta, persoonallisuutta, ja niin edelleen.

Radio voi olla tulevaisuudessa jotain ihan muuta, jos tämä nykyinen yhteiskuntasysteemi saataisiin vaan kammettua historiaan. Radion ei myöskään välttämättä todellakaan tarvitse olla mikään massaviestin, vaan se voi olla syvällinen kommunikaatioväline meidän välillämme, marginaalin ruohonjuuriasema. Sellainen on perustettu, eläköön Korppiradio!