Categories
ajatuksia Yleinen

Yksi on Maa

Perheelläni on ollut suuri ilo olla osallistujana ja tuottajana Neljän tuulen yhdistyksen teemavuodessa Yksi on Maa. Puolisoni Sisko Pajarin kanssa olen ollut suurella sydämellä auttamassa Four Winds tuki ry:n uudistautumista tänä vuonna toteuttamalla yhdistykselle uuden logon ja uudet nettisivut, tuottamalla Yksi on Maa -elokuvaillan ja -konserttitapahtuman sekä moniosaisen podcast-sarjan. Poikamme Kaarne (nyt 3-vuotias) taas antoi teemavuodelle viime syksynä nimen – laulelemalla itsekseen kylpyhuoneessa ”yksi on maa, yksi on maa…”.

Tapahtumat lähtivät liikkeelle vähän yli vuosi sitten, kesällä 2018. Osallistuimme koko perheen voimin viime vuonna ensi kertaa Neljän tuulen kesätapahtumaan teemaltaan Vesi on Elämä, joka oli avartava, inspiroiva ja voimaannuttava kokemus.

Leirillä meille syntyi tunne suuresta perheestä, joka jakaa samanlaiset arvot – luonnon hengellisyyden kunnioitus, avoimuus suurta mysteeriä kohtaan, itsensä ja muiden hyväksyminen sellaisina kuin olemme, ja halu kasvaa ihmisenä. Tärkeänä keskushahmona tässä perheessä on Neljän tuulen Isoisä Charles Lawrence, joka oli käynnistämässä Teemu Kassilan ja Johannes Setälän kanssa Neljän tuulen toimintaa Suomessa vuonna 1996. Kaikki leirin arvoisat vieraat idästä, etelästä, lännestä ja pohjoisesta, tapahtuman toteuttaneet Neljän tuulen hallituslaiset sekä me, osallistujat, olimme yhtälailla osa samaa isoa tasa-arvoista perhettä. Alkuperäiskansojen viisauteen pohjaavat opetukset ja laulut, shamanistiset ja luonnon pyhyyteen liittyvät seremoniat sekä luonteva yhdessäolo, jonka keskuspaikkana toimi suuri tiipii, kaikki tämä avasi itselleni tien kulkea mukana ja motivaatiota osallistua toimintaan.

Itselleni oli inspiroivaa myös se, että juuri kukaan leirillä ei käyttänyt älypuhelimiaan eikä esimerkiksi seremonioita saanut kuvata – ainoastaan kuvaaja Lea Kömi teki hienoa työtä dokumentoidessaan tapahtumia valokuvin. Nöyrä ja kokonaisvaltainen läsnäolo on ratkaisevaa kun mennään itsen ja luonnon yhteyteen, ja siksi samoin päihteettömyys leirillä on hyvin tärkeää.

Leirin aikaan osunut täydellinen kuunpimennys sai ihmisiä kerääntymään kalliolle ja otin mukaan akustisen kitarani. Soitin laulut kuulle, tuulille ja teltassa nukkuvalle pojalleni. Seuraavana päivänä Neljän tuulen puheenjohtaja Virko Kolulahti sanoi minulle elävästä musiikistani inspiroituneena, että me järjestämme yhdessä Neljän tuulen konsertin ja pyysi minut esiintymään. Sanoin että kyllä se sopii.

Tuotanto käynnistyy

Syksyllä aloimme Virkon kanssa tuotannon suunnittelun ja Sisko tuli kolmantena mukaan tuotantoryhmäämme. Aluksi suunnittelimme pelkästään konserttia keväälle ja muutamaa tapahtumapaikkaa mietittyämme päädyimme Malmitaloon. Paikan päällä kokoustaessamme syntyi ajatus hieman laajentaa tuotantoa – päätimme järjestää ensin Neljän tuulen elokuvaillan Malmitalon pienessä salissa ja konsertin myöhemmin keväällä Malmisalissa. Ja koska olemme Siskon kanssa radioaktiiveja Korppiradiossa, tuli myös ajatus tehdä Yksi on Maa -teemaa syvällisesti ja eri kulmista avaava podcast-sarja, jonka osat julkaistaisiin kevään kuluessa.

Produktiosta kasvoi siis nopeasti varsin iso kokonaisuus, johon halusimme laittaa kaiken osaamisemme ja olimme valmiit käyttämään paljon aikaamme. Haimme tuotannon tueksi avustuksia Helsingin kaupungin taide- ja kulttuurirahoista, Suomen kulttuurirahaston maakuntarahastolta sekä Musiikin edistämissäätiöltä. Valitettavasti emme saaneet lainkaan apurahoja, joten kävi ilmeiseksi ettmme tulisi saamaan lainkaan palkkaa tuotantotyöstä ja oli myös riski että emme pääsisi taloudellisesti omillemme.

Kevät saapuu

Elokuvailta 28.3.2019 oli ensimmäinen Yksi on Maa -tapahtuma. Kunniavieraina tässä lämminhenkisessä tilaisuudessa olivat elokuvantekijäpariskunta Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui, heiltä esitettiin hieno mustavalkoinen elokuva nenetsien elämänkaaresta, Matka, jonka jälkeen yleisö sai esittää kysymyksiä. Venäjänkielen tulkkina toimi Elina Mäkilä. Toisena elokuvana illassa esitettiin Neljän tuulen 20-vuotisleirillä vuonna 2016 kuvattu Ville Tantun ohjaama elokuva Sata rumpua, joka hienosti avaa Neljän tuulen toiminnan ydintä ja yhteisöllistä voimaa.

Anastasia Lapsui ja Markku Lehmuskallio
kuva: Virko Kolulahti

Kävimme Virkon ja Siskon kanssa helmikuun pakkasilla kyläilemässä Markun ja Anastasian kotona Helsingin Munkkivuoressa, jossa teimme molempien haastattelut Podcast-sarjaa varten. Kuten Charles Lawrence toisaalla vanhoista ystävistään totesi: ”…they are like a treasure chest, ask them a question and they open up!”. Suuri ajaton viisaus, elämänkokemus ja sydämellisyys välittyy heidän lasnäolostaan ja sanoistaan.

Samaa voi sanoa Charlesista, jonka kanssa minulla oli ilo tehdä pitkät radiohaastattelut ensin netin välityksellä sekä toukokuussa kasvokkain, kun hän saapui kotoaan New Yorkista pääesiintyjäksi Yksi on Maa -konserttiin 10.5.2019. Jälkimmäisestä, lintujen kevätlaululla kirjotusta haastattelusta on tätä kirjoittaessa vielä julkaisematta yli tunnin verran kiehtovaa tarinaa, jotka olen suunnitellut julkaista lähiaikoina.

Yksi on Maa -podcastissa julkaistiin keväällä kolme osaa noin kuukauden välein. Ensimmäisen osan teemana oli ”Planeetta” ja haastateltavina siinä oli ilmastotutkija Tero Toivanen, Markku ja Anastasia sekä Charles Lawrence. Toisen osan teema oli ”Yhteisö” ja uusina haastateltavina oli Virko Kolulahti sekä Swamini Anuradha Puri, jotka ovat pitkään olleet mukana Neljän tuulen toiminnassa, ja Swamini on yhdessä Swami Atmananda Purin kanssa ollut hiljattain käynnistämässä Four Winds Asia toimintaa Intiassa ja Nepalissa. Kolmas osa, jonka teemana on ”Musiikin voima”, esitteli Neljän tuulen konsertin esiintyjät syventymällä aiheeseen eri kulmista heidän kanssaan. Toimitimme ja editoimme kaikki jaksot yhdessä Siskon kanssa ja tein kuulokekuunteluun suunnitellun äänisuunnittelun käyttäen äänimaisemointiin aineistoja internetin hienoista vapaista lähteistä kuten Aporee Soundmaps ja Freesound.org, kääntäjänä toimi Elina Mäkilä ja lukijoina Hanna Vainio ja Meri Hietala.

Konsertti alkaa

Return to the Earth, I call to my Sisters…” Näillä sanoilla alkaa Charles Lawrencen vanha laulu, joka nousi Yksi on Maa -vuoden vahvaksi tunnuslauluksi. Tällä laululla Charles aloitti konsertin pimeydestä yleisön keskeltä lavalle saapuen Virkon rummuttaessa Neljän tuulen sydänrummulla sydämenlyöntiä.

Virko & Charles

Sali oli lavastettu upeasti, suuri pyöreä videoprojisointi lavan takana hengitti esitysten mukana ja toinen pienempi välkehti ja muutti värejään sen mukaan miten Tuulia Kasosen eli VJ Tuulisen Kaaoksen lavan edustalle aseteltua räsymattokontrolleria kosketteli. Malmitalon puolesta tulleet ääniteknikko Antti Vanhanen ja valaisija Sauli Närhi olivat myöskin antaumuksella mukana tekemästä illasta todella onnistuneen ja vaikuttavan.

Munnaripartio: Janne Ojajärvi, Satu Lankinen, Elina Koskela ja Ringa Koskinen.

Charlesin avausnumeron jälkeen vuoroon tuli kansanmusiikkikvartetti Munnaripartio, joka tempaisi yleisön mukanaan musiikin virtaan. Sen jälkeen oli vuorossa oma yhtyeeni Klava, joka myös soitti hyvin latautuneen keikan omaa, osin keikkaa varten valmisteltua materiaaliaan.

Klava
Duo Hurme

Väliajan jälkeen oli vuorossa Hanna Rajakankaan ja Petra Poutasen loistava Duo Hurme, sekä shamaaniviulisti Tuomas Rounakari, jonka onnistui intensiivisellä keikallaan ja viimeistään Valastanssillaan yleisön ylös istuimiltaan ja laulamaan mukana.

Return to the Earth, Let’s go home to our Mother

Konsertin huipennukseksi Tuomas, Charles, Virko ja Klava esittivät yhdessä Return to the Earth -kappaleen, kokemus oli tunteikas ja ikimuistoinen.

Kalle, Sisko, Charles ja sauva, Virko ja Tuomas.

Illan päätteeksi Charles luovutti Neljälle tuulelle puhesauvan ja Charles omisti laulun Hopi isoäiti Carolyn Tawangyamalle, jolta Neljän tuulen alkuajatus on tullut. Hänen kertomansa mukaan vanha ennustus sanoo: ”Pieni ryhmä ihmisiä, jotka ylittävät itsensä, tulevat yhdistämään ennustukset ja tuovat yhtenäisyyden takaisin kaikille ihmisille. ” Unohtumaton ja upea ilta päättyi Charlesin ja Tuomaksen laulamaan Hopien jäähyväislauluun.

Kesä

Teimme Siskon kanssa podcastiin neljännen jakson nimellä ”Puuvertaus”, jossa kerrattiin aiempien jaksojen teemoja, soitettiin taltioita konsertista sekä luettiin Hopi-ennustus hienosta Neljän tuulen tiet -kirjasta.

Neljän tuulen Yksi on Maa -kesätapahtuma järjestettiin neljäpäiväisenä Lappeenrannan Marjolassa heinäkuun lopussa. Teimme siellä vielä nauhoituksia viimeiseen podcastiin leiriläisten kanssa ja Sisko oli tehnyt vapaamuotoisten kohtaamisten ja keskustelujen tueksi Yksi on Maa -kortit. Tapahtuma oli jälleen hienosti organisoitu Neljän tuulen hallituksen toimesta ja ohjelma oli monipuolinen ja antoisa. Toimme sinne puolestamme myös hieman elävää musiikkia ja lastenohjelmaa.

Etualalla Sisko, taustalla huivipäiset Henri ja Meri Klava-yhtyeestä.

Categories
klava Yleinen

Klava live

Klava soitti kuumana heinäkuun päivänä Espan lavalla.
Videon kuvasi ja editoi Tom Ahola, äänen masteroi Petteri Kurki.

Keikkasetti

  • Uuden Ajan Skitso-Ihminen (King Crimson cover)
  • Sillat
  • Hauras
  • Tuulille
  • Virta
  • Polku
  • Yoga

Klavan nykyisessä kokoonpanossa soittavat:

  • Heikki Puska – koskettimet
  • Ringa Koskinen – laulu, munniharppu, pitkähuilu
  • Susanna Salama – saksofoni, perkussiot
  • Ayhan Akgez – huilu, taustalaulu, perkussiot
  • Henri Tuomi – rummut, taustalaulu
  • Kalle Kuisma – kitara, laulu
  • Tomi Lassi – basso
  • Jarno Koivunen – viulu

Categories
ajatuksia Yleinen

Pohdintaa radiosta

Viritän vastaanottimen sopivalle taajuudelle: siinä samassa olen fyysisessä yhteydessä – ilmassa kulkevien ääniaaltojen sekä avaruuksia taittavien sähköisten radioaaltojen avulla – toisessa paikassa olevaan ihmiseen, joka välittää minulle kahdenkeskisesti rupatellen ajatuksiaan ja valitsemaansa musiikkia virtaavassa muodossa. Aaltojen värähdysten mukana tunnelma, radion henki, kulkeutuu korvieni kautta sisääni ja ympäröi minut samoin kuin valo tai lämpö, kokonaisvaltaisesti ja välittömästi.

Ihmiskunnan suurimpia keksintöjä on radio. Kuten Marshall McLuhaninsa lukeneet tietävät, kaikki keksimämme ja käyttämämme erilaiset välineet (kuten esim. kieli, kirjoitus, raha, rautatie, auto, puhelin, elokuva, äänilevy, televisio, internet) avaavat ihmiselle uusia ulottuvuuksia ja muovaavat ihmiskunnan kehityskulkua suunnattomasti. Valitettavasti kuitenkin yleinen ymmärryksemme eri välineiden (ts. median) perustavanlaatuisesta ja keskenään tyystin erilaisesta vaikutuksesta itseemme tuntuu olevan yhtä heikoissa kantimissa kuin ymmärryksemme omasta vaikutuksestamme vaikkapa maailman nälänhätään ja kurjuuteen, ympäristökatastrofeihin tai tuotantoeläinten sydämettömään kohteluun. Surullinen tosiasia taitaa olla, että emme ihmiskuntana ole kiinnostuneet tavoittelemaan suurta ymmärrystä, sillä kuljemme helppoa konsumerismin tietä (kohti itsetuhoa); meille useimmille näyttää riittävän, että olomme on mukavaa ja tarpeemme tyydytetään. Ja jos nyt kuitenkin yksilöinä huolestumme maailman tilasta ja kehityskulusta, tänä päivänä tapaamme jakaa huolemme sosiaalisessa mediassa, jonka kautta saatamme saada välitöntä myötätuntoa, kannustusta tai lohtua samanmielisten ystävien kommenteista ja peukutuksista, kun samalla itse väline (eli some) tekee meistä entistä passiivisempia ja neuvottomampia itse asian eli yhteisen todellisuutemme ongelmien ratkaisemisen suhteen.
Radio on välineenä toista maata; se on luonteeltaan intiimi ja hyvin henkilökohtainen, mutta samalla potentiaalisesti erittäin voimakas yhteisöväline, joka toimii etenkin paikallisesti, mutta toisinaan myös karttaan piirretyt kansalliset rajat ylittäen, ja tekee näin joka puolella planeettaamme . Radio on myös globaalissa mittakaavassa verrattain tasa-arvoinen, sillä tavallisesti radiovastaanotin löytyy köyhimmästäkin kotitaloudesta ja syrjäisimmästäkin kylästä, ja periaatteessa radio-ohjelmaa voi tehdä kuka vain, jolla on oma ääni – ilman minkäänlaista koulutusta.

McLuhanin mediateorian käsitteiden mukaisesti siinä missä esimerkiksi televisio on viileä väline, radio on kuuma. Radion perusluonne ei ole pelkkää informaation välitystä vaan se on nimenomaisesti hengen välitystä – tämän seikanhan oivalsivat aikanaan perinpohjaisesti mm. eräät herrat Hitler sekä Churchill, jotka aikoinaan onnistuivat juurikin radion avulla saamaan koko kansan yhteishengen roihuamaan. Esimerkiksi television välityksellä vastaavanlaisen yhteishengen sytyttäminen ei olisi ollut mahdollista. Tokihan Hitlerin, Göbbelsin ja Speerin taide- ja propagandakoneisto hyödynsi kaikkia silloin käytettävissä olevia keinoja julistetaiteesta arkkitehtuuriin ja elokuvasta spektaakkeliin, ja oli näin ollen eräänlaista oman aikansa megalomaanista kokonaismediataidetta, mutta on luultavaa, että ilman radion sähköistävää vaikutusta koko kansakuntaa ei olisi saatu sysättyä yhteiselle tielle.

Radio on muutenkin vallankumouksellinen väline aivan toisella tavalla kuin televisio tai internet ja ns. sosiaalinen media; se käyttää aisteistamme vain yhtä – kuuloa – ja siksi se antaa kokemuksellisesti aivan eri tavalla vapautta sekä syvyyttä kuin audiovisuaalinen media. Koska kuva ei ole radion taakkana, se ei television tai näyttöruudun tavoin kahlitse huomiotamme vaan vapauttaa meidät käyttämään mielikuvitustamme sekä olemaan tilassa vapaammin, sosiaalisemmin ja huomaavaisemmin. Siinä missä kuva välittää yksinkertaista pinnallista informaatiota ja on helpommin lokeroitavissa, on ääni taas salaperäinen tunteiden liikuttaja ja näkymätön syvällisempi vaikuttaja – tämän ymmärtävät kaikki mainitsemisen arvoiset elokuvantekijät. Vaikuttavan musiikin tunkeutuminen ihmisen sisimpään on meille useimmille itsestäänselvyys; vain äänellä voi koskettaa ihmisen sielua.

Kärjistäen voidaan todeta, että kuvaan tottunut ihminen muuttuu kuvia pursuavassa maailmassa pinnalliseksi selailijaksi, ja audiovisuaaliseen videokuvaan tottunut muuttuu kaiken viihteen keskellä tositapahtumien suhteen sivulliseksi katselijaksi ja passiiviseksi kuluttajaksi. Älypuhelimen käyttö on entisestään pahentanut näyttöriippuvuuttamme – nykyisin vaikkapa bussissa lähes kaikki näyttävät istuvan hieman kumarassa käpertyneenä oman laitteensa hehkuun, ja integroitumisemme internetin kanssa on viimeistäänkin poistamassa sen luonnollisen rauhallisen rytmin, joka mahdollistaa ihmisen henkisen kasvun yhä ylöspäin, kohti tähtiä. Mutta meillä edelleen on vapaus valita toisin. Jos avaamme korvamme ja kuuntelemme, ja etenkin jos suljemme silmämme, näemme maailman paremmin ja kokonaisemmin – emme ole enää sivullisia vaan fyysisesti kaiken keskellä. Korviemme välissä voi alkaa tapahtua.

Radiolähetys on olemukseltaan välitön virta, joka kulkee suoraan lähettäjältä vastaanottajalle, johon sisältyy aina omanlaistaan tunnetta ja energiaa, joka jossain määrin aina välittyy kuulijalle.

Radio ja paikallinen elävä kulttuuri toimivat (parhaassa tapauksessa) orgaanisesti toisiaan ruokkien sekä rajattomasti rikastaen – epäkaupallisessa hengessä. Paikallinen (ja globaali) monikulttuurinen musiikki, marginaalissa toimivat musiikintekijät, runoilijat ja teatteriryhmät sekä monet muut relevanttia sisältöä luovat kulttuuritoimijat voivat löytää toisensa sekä oman yleisönsä radion välityksellä. Mielestäni tämä on yleisradion keskeisin tehtävä. Mutta kun kaupallisuuden logiikka tunkeutuu radion ytimiin yleisradiota myöten, on elävän kulttuurin hengitystila poissa.

Suomessa radio on nykyään surkeassa tilassa. Kaupallisesta radiosta en jaksaisi edes puhua, koska niiden sisältö on nykyisin niin suurilta osin sellaista kuraa, että niitä en pysty käytännössä enää juuri lainkaan kuuntelemaan. Aikanaanhan Radio City oli Suomessa vallankumouksellinen radio, joka toimi kyllä mainosrahoitteisesti – mutta silloin omaehtoinen sisältö vielä oli kuningas ja paljon painavampaa kuin jatkuvasti lisääntynyt, kaikista raoista tunkeva kaupallisuuden voima (joka konkreettisesti puski Radio Cityn kodin eli Lepakon nurin). Kun Radio City sitten ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hiipui, Radio Helsinki jatkoi vapaan ja itsenäisen mainosradion soihdunkantajana joitakin vuosia, kunnes joutui sekin taipumaan olosuhteiden painosta yhä syvemmälle kapitalistiseen suohon – ensin Sanoman omistukseen ja lopulta yhdeksi melko tyhjänpäiväiseksi mainoskanavaksi tusinan muun rinnalla, kosiskellen autoilevia viihteestä ja urheilusta pitävää massaa pysyäkseen hengissä. BassoRadio toimii jossain määrin omaehtoisesti, koska sen kohdeyleisönä on urbaani elektronisesta musiikista pitävä nuorehko hipsterikansa, jolle kaupallisuus ilmeisesti on ihan ok ja kuuluu pakettiin.
Koska radiotaajuudet ovat Suomessa kauppatavaraa ja hinnat ovat pilvissä, tarkoittaa se käytännössä, että vain räikeän kapitalistisella logiikalla toimivat asemat pärjäävät kilpailussa, mikä taas tarkoittaa useimmiten isojen ketjujen valtaa, törkeää kuulijan aliarvioimista, idioottimaista yhdelle riittävän isolle kuulijaryhmälle kohdentamista, latteita ja suppeita ja puhkisoitettuja soittolistoja, isojen levy-yhtiöiden valtaa uuden musiikin esiin nostamisessa, läpeensä viihteellistä juontotyyliä ja tyhjänpäiväistä läpänheittoa, kompresoittua bassovoittoista tasapaksua äänimaisemaa, joka rytmitetään taajaan toistuvilla mauttomilla (muka makeilla) jingleillä sekä tietysti enemmän tai vähemmän ärsyttävillä radiomainoksilla.

Community media, whether broadcast or online, are crucial to ensuring media pluralism and freedom of expression, and are an indicator of a healthy democratic society. As an alternative medium to public and commercial media, as well as social media, they are characterized by their accountability to, and participation of, the communities they serve. They have a greater focus on local issues of concern and facilitate public platforms for debate and discussion.  -UNESCO

Suomessa – toisin kuin useimmissa muissa Euroopan maissa – ei ole elävää yhteisöradiokulttuuria, eikä sillä ole myöskään lain turvaamaa asemaa, vaikka EU ja UNESCO sitä suosittavat. Suomessa toimii kaupallisten lupien turvin viisi yhteisöradiota, joista Helsingin Lähiradio 100,3 on itselleni tuttu. Lähiradio on vapaa taajuus, joka antaa äänen maahanmuuttajaryhmille, uskonnollisille herätysliikkeille, kommunisteille sekä muutamille itsenäisille underground- ja kulttuuriohjelmien tekijöille. Sen ohjelmisto on siis melko vaihteleva sillisalaattisoppa, josta toki satunnaisesti voi löytää ohjelmahelmiä, vaikka kokonaisuutena sen profiili on peruskuuntelijan kuulokulmasta melko huomaamaton ja vähintäänkin outo.

Koska kaupallinen radio dominoi radioaaltoja, on myös Yleisradio joutunut miettimään kuulijastrategioitaan kohderyhmiä ajatellen, mikä ei välttämättä ole ollut kovin hyvä juttu radion kannalta. RadioMafia oli aikanaan erinomainen Ylen kanava, joka tarjosi melko paljon myös kokeellista ohjelmaa ja toimi suhteellisen hyvin jonkinlaisena valtakunnallisena vuorovaikutteisena kulttuuriasemana. RadioMafia kuitenkin pilkottiin YleX:ään (nuoret) ja YleQ:hun (yli kolmekymppiset), josta jälkimmäinen kuopattiin pian epäonnistuneena. YleX on mielestäni vielä epäonnistuneempi. Onneksi jotkut RadioMafian hienot ohjelmat jatkuvat edelleen, nyt Ylen ykkösellä, joka on melkeinpä ainoa kanava, jota itse nykyään kuuntelen (Lähiradio 100,3MHz:n ohella). Avaruusromua, Roman Schatzin Maamme-kirja, Etnoilta, Valkoista valoa, Ääniversumi, Jazzklubi…; kelpo ohjelmia tulee pitkin viikkoa, mistä olen kiitollinen, mutta kuitenkin… Miksi Yle 1 ei soita koskaan kiinnostavaa populaarimusiikkia, ja miksi rock- ja pop-musiikki on radiossa lähes aina joko nostalgiaa tai levy-yhtiöiden sinne syöttämiä uutuuksia? Jos kuuntelen vaikkapa BBC:n radiota, sieltä tuntuu tulevan koko ajan musiikkia, joka resonoi todellisuuden kanssa ihan eri sfääreillä kuin Ylessä, sillä parhaimmillaan radio (juuri nyt, tässä) ja omaehtoiset musiikintekijät (kaikkialla, tänään ja eilen) tosiaankin tuntuvat synnyttävän elävää rikasta kulttuuria symbioottisessa suhteessa toisiinsa.
Haluaisin milloin vain voida surffata radioaalloilla ja löytää sieltä odottamattomia asioita: tuntemattomia musiikintekijöitä, poliittista keskustelua, yhteiskunnallisten rakenteiden haastamista, monikulttuurista musiikkia naapurista, kirjallisuutta, kokeellista kuunnelmaa, gonzo- (ym) journalismia, epäkaupallisuutta, persoonallisuutta, ja niin edelleen.

Radio voi olla tulevaisuudessa jotain ihan muuta, jos tämä nykyinen yhteiskuntasysteemi saataisiin vaan kammettua historiaan. Radion ei myöskään välttämättä todellakaan tarvitse olla mikään massaviestin, vaan se voi olla syvällinen kommunikaatioväline meidän välillämme, marginaalin ruohonjuuriasema. Sellainen on perustettu, eläköön Korppiradio!

Categories
m2hz

Clash of the Scenes 4

Kokeellisen musiikin ja äänitaiteen parhaat tekijät törmäsivät Korjaamon vintillä Äänen Lumon Clash of the Scenes -konserteissa. Osa 4: Jari Suominen (Jarse) ja Juho Laitinen.

Categories
m2hz

Aalto: Metsätaloushöömei

Leikkasin Aalto yhtyeen musiikkivideon Sampo Salosen lempeässä ohjauksessa. Hienoa matskua oli ilo editoida.