Elämä, toisin sanoen arki, on sattunut olemaan kohdallani tosi kuormittavaa viime aikoina. Perhe-elämän odottamattomat haasteet ovat lyöneet ikäviä kapuloita rattaisiin, ja mielekkään, säännöllisen palkkatyöni vaiheittainen muuttuminen epävarmaksi jäällä kävelyksi on rasittanut hermoja ja mieltä. Olen väsynyt, alavireinen, hidas. Arkisten tehtävien hoitaminen on vaivalloista, energiaa ei riitä kuin välillä yhteen hommaan ja vain hetken ajaksi, palikoita tipahtelee jatkuvasti kyydistä, ja pinnakin palaa turhan nopeasti.
Uupumuksestani huolimatta, olen enimmän aikaa tosi onnellinen ja luottavainen. Asiat ovat hyvin ja tiedän olevani juuri oikealla polulla. Koen että minulla on hyvin paljon annettavaa ja opittavaa – monella tavalla – perheen isänä, ihmisenä, duunarina, luojana, välittäjänä. Pusertaminen ja pinnistely ei vie perille, eikä myöskään peilailu tai elvistely, eikä itsekseen märehtiminen. Se mikä auttaa on leikki.
Poikani ovat nyt puolitoista ja kahdeksan vuotiaat. Vietän heidän kanssaan paljon aikaa ja osaan mielestäni virittäytyä heidän taajuudelleen aika helposti. Leikkiessä asiat kulkevat omalla luonnollisella tahdillaan ja aktiivinen mielikuvitus saa tehdä hommaansa. Legot ja lumilinnat ovat luovan tekemisen hedelmiä; majaan astuminen on maagista; aika on musiikkia, joka taipuu tarpeen mukaan.
Soittaminen myös on leikkiä. Musiikin luominen yhdessä on mitä hienointa leikkiä. Voi myös ajatella, että kaikki yhdessä luominen on leikkiä. (play)
Nyt mietin: voinko löytää leikin avulla uuden ja todellisen merkityksen olemassaololleni? Ja voimmeko löytää leikin kautta yhteisen tarkoituksen ihmiskunnalle?
Kommunikaatio lähtee tästä. Tämä on heittoni.
Vastaa