yksin tapahtuneenakuvarajan ulkopuolella  nollat vierivät alas kalliolta älä hölmö niitä seuraa sillä tiedät jo kaiken minkä ne itseensä sulkevat sinussa asuvat tähdet ja kosmos sekä tulenpalava alku hyytävien jäiden sisuksissa unen pintojen alla

hevoisten kaltaiset mutta siivekkäät mielikuvituksen ja runouden ratsut (pegasi)kekkuloivat ja telmivät tunnustellen tuntematontapinnatonta ja pohjatonta voitko sanoa et usko jumalaanjos uskot kosmokseen ja sanoihin tai itseesi? voitko silti kutsuatätä galaksiakodiksi?

tällaisella areenalla ihmisen kipinät  tähtien kaltaiset kerääntyvätja purkautuvat random planeetallarandom ihmisen mielessä tai aisteissa    aikojen saatepulssi läpi tuntien (2.) vuosienropiseva sadekuuro kesken polttavien hetkien punainen vaatese aaltopituus ja kutsu, naulitseminenilmaa puhaltaen samoin kuin härkä sieraimistaan sinä olet se, minä olen seeläin ja jumala ja ihminenolento, mies ja nainen

ajatuksen tielläkaikkia haaroja versoavia polkujapainavat kivisydämet ja ristitlasiset timantit kuin syntivoit nousta vain hengessä ja unessamutta ruumis ei raahaudueikä ajatus kulje

stand by,hämärällä taajuudella, kuilun takanavarjojen syvissä väreissäVadelmavene seilaa, sähköaallokoissavahvistimen sisällä, tämä taajuus, kuvaputkellapunainen vihreä sininen piste piste pistekankaalle pingotettuna:öljyä, polymeeria, raakaa puuta, kukkia,laulua, värinää, kipinöitäkuilun takana, arkkitehti ja runoilija valvovat aamuunme kurjat ja hullut, me köyhät ja oudot, me irtonaisethämärällä taajuudella, kuilun takana varjojen syvissä väreissästand by.olkoon, rikkinäiset sisaret, rauha kanssanneja valon sirpaleet, asfaltilla, paljain […]

ruumiin aalto hyökyysyvimmältä solujen sisästäluiden läpilihaan ja vereenjokaiseen jäseneenaivokuoreenaisteihin, ihokarvoihinja silmien nesteeseen ja kyynelvirta vieriiposkilta alas painavaan maahan.

syys puki värinsä,maalasi kasvonsaja alkoi ihanan tanssin riisuminenilman pyörteissä,elävin maaveden rumpukalvona pensaassayksi sitkeä ruusuleikkipaikan laitamallaja sydän sykähtääkuin laulu fuuga unisono,johdatus käsiinsulava nainentuoksuu savulleja ilmalleja yölle paetaantuohon saareentehdään roihukukkulalle

annatkovalosi langetaminun kasvoihini? pesetkö pois murheeni varjonsaapumalla lähelleja lähemmäs? vaiaiotko verhota minutikuiseen pimeään? puhkaise silmänijos tahdot revi irti sydämenija tee minustatyhjyyden herra mutta älä valehteleettä olet untasillä tunnen sinutnyt, aina.

herätät myrskyn kun olet hiljaa,huone pimeneeja taivas aallot paiskautuvattyhjästä ulvoo sudentuulet japuutarhan puuttaipuvat maahan asti en osaa pelätäennemmin tulen hulluksi tämä julma odotusrepii minut juuriltani elämä muuttuupimeäksipoluksi kohti kuolemaa

avoin polkuhiljaiseensateeseen verhottuystävä yön puhekuuluu jo hyvin vapaat sielutkäyvät tanssiin:yhdymmepilventakaisiin tähtiin ja planeetat kääntyilevättaivaankaarellaan. varmastiaamun kädetojentuvat kohtilöydät kaikentästä maailmastakun aika on kypsä