Kategoria: yleinen

  • huomenta

    Tämä Vadelma-pj:n päiväkirjablogi heräsi juuri 15 kuukauden syväjäästä.Pahoittelen tätä tovin jatkunutta hiljaiseloa ja voin vakuuttaa, että kirjoitettavaa olisi löytynyt Vadelma-yhdistyksen porskutellessa eteenpäin läpi myrskyjen ja leppeämpienkin päivien. Vadelma ry:n yleisiä aikamerkintöjä löytyy kyllä toisaalta, uteliaille tiedoksi, vaikkapa Vadelman vuosikertomuksista sekä viime vuonna jälleen aukaistulta Vadelma Foorumilta. Yhdistys näet jatkaa kehittymistään, audiovisuaalinen vattupensas kasvaa ja uutta…

  • virtaa

    kirjoittaja

    in ,

    ruumiin aalto hyökyysyvimmältä solujen sisästäluiden läpilihaan ja vereenjokaiseen jäseneenaivokuoreenaisteihin, ihokarvoihinja silmien nesteeseen ja kyynelvirta vieriiposkilta alas painavaan maahan.

  • kuolevaiset

    kirjoittaja

    in ,

    syys puki värinsä,maalasi kasvonsaja alkoi ihanan tanssin riisuminenilman pyörteissä,elävin maaveden rumpukalvona pensaassayksi sitkeä ruusuleikkipaikan laitamallaja sydän sykähtääkuin laulu fuuga unisono,johdatus käsiinsulava nainentuoksuu savulleja ilmalleja yölle paetaantuohon saareentehdään roihukukkulalle

  • valosi

    kirjoittaja

    in ,

    annatkovalosi langetaminun kasvoihini? pesetkö pois murheeni varjonsaapumalla lähelleja lähemmäs? vaiaiotko verhota minutikuiseen pimeään? puhkaise silmänijos tahdot revi irti sydämenija tee minustatyhjyyden herra mutta älä valehteleettä olet untasillä tunnen sinutnyt, aina.

  • myrsky

    kirjoittaja

    in ,

    herätät myrskyn kun olet hiljaa,huone pimeneeja taivas aallot paiskautuvattyhjästä ulvoo sudentuulet japuutarhan puuttaipuvat maahan asti en osaa pelätäennemmin tulen hulluksi tämä julma odotusrepii minut juuriltani elämä muuttuupimeäksipoluksi kohti kuolemaa

  • elokuu

    kirjoittaja

    in ,

    avoin polkuhiljaiseensateeseen verhottuystävä yön puhekuuluu jo hyvin vapaat sielutkäyvät tanssiin:yhdymmepilventakaisiin tähtiin ja planeetat kääntyilevättaivaankaarellaan. varmastiaamun kädetojentuvat kohtilöydät kaikentästä maailmastakun aika on kypsä

  • sinä

    kirjoittaja

    in ,

    etsin, ajattelen: kaikkiallapeilin sirpaleita,olet niin monta:satama, laiva,seireeni,saari. ajelehdinsinne ja tänne,määrääni mietin. kaikkialla välkytvalon synnyttäjävaltiatar sinä, sinäherätät minussanukkuvan valtiaan oirakkauden hourehäilyväinennosta minut ylös.

  • palat

    kirjoittaja

    in ,

    tänään taivason tumma jakyynelpainava ja huone on hiljainen: hetkessäpurimme paloiksitulevaisuuden ja suljimme oven. silti valoatallentuneenamuistikudokseenmelkein liikaa taittuneenataskun pohjalle älä anna senmuuttua pahaksikorkeintaananna haihtua sade huuhtelee ilman.

  • torni

    kirjoittaja

    in ,

    vavahtelee maaio koobra liukuu kiviportaitaylös torniinsalaisessa pimeydessäselkärankaani pitkin kämmenet koittavatnähdä kylmän kiven,tuulen ja meren mutta pimeä on hiljaaja kuulen vain sen jalkojeni välitseluikertelee käärmejähmetyn avaimenreiästälankeaa valo

  • noise

    kirjoittaja

    in ,

    äiti pienikuka laulaa? uni hyökyi ylikuin aikasiemen iti puun oksakädestäsi piti missä on paikkasitulevaisuudessataloudellisen kriisin tullen vastuu painaaaallon alle saan kiduksetkun sukellantarpeeksi syvälle. yhä hengitän.