sielun itsenäisyysjulistus?

kirjoittaja

in

independence = riippumattomuus

olemme riippuvaisia, emme itsenäisiä
sielumme on kauppatavaraa

vapauden harha pitää koukussaan ja kahlitsee koko elämämme systeemin orjaksi
: vaikka tajuaisin koko kuvion julmuuden, silti kelaan että se on ihan ok

valitsemme käytännöllisyyden ennen periaatetta
ja helpon viihteen (viihtymisen) ennen haastavaa taidetta (totuuden kohtaamista)

voisimme ottaa käyttöön ylevät periaatteet, mutta se tekisi elämästä vaivalloista,
meille riittää että tavoittelemme yhteistä hyvää ja onnellisuutta ja samalla toivomme kovasti, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi (ja voimme jatkaa ympäristön kohtuutonta kuormittamista, ihmisoikeuksien polkemista, asekauppoja, kehitysmaiden riistämistä ja yhä suurempien muurien rakentamista.)

sielumme on taakka, jonka voimme yhtä hyvin antaa, lainata tai vuokrata ultrakapitalismille,
tai jonka painoa voimme aavistuksen keventää kierrätyksellä tai hyväntekeväisyydellä
tai ostamalle reilun kaupan älylaitteen sitten heti kun sellainen keksitään.

yksilön vapaus on vapautta kulkea myötävirtaan, valita annetuista vaihtoehdoista
: on kilpailtava, on oltava kehityksen kärjessä, on oltava pinnalla ja menestyttävä
: jokaisen on tehtävä oma osansa yhteisen hyvän nimissä
: on ansaittava ja kulutettava rahaa, sillä systeemin pyörät pitää öljytä

yksilön vapaus on materiaalista vapautta, henkinen vapaus on yhteistä vapautta (commons)
: oma materiaalinen hyvinvointi on meille arvokkaampaa kuin hyvinvointi yleensä

yhteisen hyvän määrittelevät valtaa pitävät : rahan valta ja oman edun puolustajat
: pelon ja ennakkoluulon kauppiaat : sekä hyvää tahtovat lampaat eli systeemin ruoka

sielun vapaus on vapautta itsenäistyä,
tulla systeemistä riippumattomaksi

vapautuminen edellyttää
oman polun etsimistä
ja määrätietoista kulkemista riippumattomuudessa
pois pinnallisesta minästä kohti orgaanista itseä

: sielun itsenäistyminen vaatii luopumista lähes kaikesta, mistä on tullut elämässämme keskeistä, mikä orjuuttaa meidät sosiaalisella paineella

missä määrin voi elää niin ettei rahasta tarvitse välittää?

on luotava uusia muotoja, uutta hienovaraista sosiaalista vuorovaikutusta ja uudenlaista kulttuuria, joka tulee olemaan hyvin marginaalista ja lähes näkymätöntä, mutta todellista.


Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *