Pohdintaa radiosta

Ihmiskunnan suurimpia keksintöjä on radio.
Viritän vastaanottimen sopivalle taajuudelle: siinä samassa olen fyysisessä yhteydessä ilmassa kulkevien ääniaaltojen sekä avaruuksia taittavien sähköisten radioaaltojen välityksellä toisessa paikassa olevaan ihmiseen, joka välittää kuulijalleen ajatuksiaan ja valitsemaansa musiikkia virtaavassa muodossa. Äänen mukana tunnelma, radion henki, välittyy korvieni kautta sisääni ja ympäröi minut samoin kuin valo/pimeys tai lämpö/kylmyys, kokonaisvaltaisesti ja välittömästi.
Radio on luonteeltaan intiimi ja hyvin henkilökohtainen, mutta samalla tasa-arvoinen ja potentiaalisesti erittäin voimakas yhteisöväline, joka toimii etenkin paikallisesti, mutta karttaan piirretyt kansalliset rajat ylittäen – ja se tekee näin joka puolella planeettaamme.

Radio on vallankumouksellinen väline aivan toisella tavalla kuin televisio tai internet.

  1. Radio ei orjuuta käyttäjäänsä: koska kuva ei ole radion taakkana, se ei television tai näyttöruudun tavoin kahlitse huomiotamme vaan vapauttaa meidät käyttämään mielikuvitustamme sekä olemaan tilassa vapaammin, sosiaalisemmin ja huomaavaisemmin.
  2. Radiolähetys on olemukseltaan välitön virta, joka kulkee suoraan lähettäjältä vastaanottajalle, johon sisältyy aina omanlaistaan tunnetta ja energiaa, joka jossain määrin aina välittyy kuulijalle.
  3. Radio ja elävä kulttuuri toimivat (parhaassa tapauksessa) orgaanisesti toisiaan ruokkien sekä rajattomasti rikastaen – epäkaupallisessa hengessä. Paikallinen (ja globaali) monikulttuurinen musiikki, marginaalissa toimivat musiikintekijät, runoilijat ja teatteriryhmät sekä monet muut relevanttia sisältöä luovat kulttuuritoimijat voivat löytää toisensa sekä oman yleisönsä radion välityksellä. Mielestäni tämä on yleisradion keskeisin tehtävä.

 

Suomessa radio on nykyään surkeassa tilassa. Kaupallisesta radiosta en jaksaisi edes puhua, koska niiden sisältö on nykyisin niin suurilta osin sellaista kuraa, että niitä en pysty käytännössä enää juuri lainkaan kuuntelemaan. Aikanaan Radio City oli Suomessa vallankumouksellinen radio, joka toimi mainosrahoitteisesti – silloin omaehtoinen sisältö vielä oli kuningas ja paljon painavampaa kuin ulkoa tuleva kaupallisuuden voima (joka konkreettisesti puski Lepakon nurin). Kun Radio City sitten ajautui taloudellisiin vaikeuksiin ja hiipui, Radio Helsinki jatkoi vapaan ja itsenäisen mainosradion soihdunkantajana joitakin vuosia, kunnes joutui sekin taipumaan olosuhteiden painosta yhä syvemmälle kapitalistiseen suohon – ensin Sanoman omistukseen ja lopulta yhdeksi tyhjänpäiväiseksi kanavaksi tusinan muun rinnalla, kosiskellen autoilevia viihteestä ja urheilusta pitävää massaa. BassoRadio toimii jossain määrin omaehtoisesti, koska sen kohdeyleisönä on urbaani elektronisesta musiikista pitävä nuorehko hipsterikansa, jolle kaupallisuus on ok.
Koska radiotaajuudet ovat kauppatavaraa ja hinnat ovat pilvissä, tarkoittaa se käytännössä, että vain räikeän kapitalistisella logiikalla toimivat asemat pärjäävät kilpailussa, mikä taas tarkoittaa useimmiten törkeää kuulijan aliarvioimista, idioottimaista yhdelle riittävän isolle kuulijaryhmälle kohdentamista, latteita ja suppeita ja puhkisoitettuja soittolistoja, isojen levy-yhtiöiden valtaa uuden musiikin esiin nostamisessa, läpeensä viihteellistä juontotyyliä ja tyhjänpäiväistä läpänheittoa, kompresoittua bassovoittoista tasapaksua äänimaisemaa, joka rytmitetään taajaan toistuvilla mauttomilla (muka makeilla) jingleillä sekä enemmän tai vähemmän ärsyttävillä radiomainoksilla.

Koska kaupallinen radio dominoi radioaaltoja, on myös Yleisradio joutunut miettimään kuulijastrategioitaan kohderyhmiä ajatellen, mikä ei välttämättä ole ollut kovin hyvä juttu radion kannalta. RadioMafia oli aikanaan erinomainen Ylen kanava, joka tarjosi melko paljon myös kokeellista ohjelmaa ja toimi suhteellisen hyvin jonkinlaisena valtakunnallisena vuorovaikutteisena kulttuuriasemana. RadioMafia kuitenkin pilkottiin YleX:ään (nuoret) ja YleQ:hun (yli kolmekymppiset), josta jälkimmäinen kuopattiin pian epäonnistuneena. Onneksi monet RadioMafian hienot ohjelmat jatkuvat edelleen, nyt Ylen ykkösellä, joka on melkeinpä ainoa kanava, jota itse nykyään kuuntelen (Lähiradio 100,3MHz:n ohella). Avaruusromua, Roman Schatzin Maamme-kirja, Etnoilta, Valkoista valoa, Ääniversumi, Jazzklubi…; hyviä ohjelmia tulee pitkin viikkoa, mistä olen kiitollinen, mutta kuitenkin…
Haluaisin milloin vain voida surffata radioaalloilla ja löytää sieltä odottamattomia asioita: tuntemattomia musiikintekijöitä, poliittista keskustelua, yhteiskunnallisten rakenteiden haastamista, monikulttuurista musiikkia naapurista, kirjallisuutta, kokeellista kuunnelmaa, gonzo- (ym) journalismia, epäkaupallisuutta, persoonallisuutta, jne.

Radio voi olla tulevaisuudessa jotain ihan muuta, jos tämä nykyinen yhteiskuntasysteemi saataisiin vaan kammettua historiaan.

sielun itsenäisyysjulistus?

independence = riippumattomuus

olemme riippuvaisia, emme itsenäisiä
sielumme on kauppatavaraa

vapauden harha pitää koukussaan ja kahlitsee koko elämämme systeemin orjaksi
: vaikka tajuaisin koko kuvion julmuuden, silti kelaan että se on ihan ok

valitsemme käytännöllisyyden ennen periaatetta
ja helpon viihteen (viihtymisen) ennen haastavaa taidetta (totuuden kohtaamista)

voisimme ottaa käyttöön ylevät periaatteet, mutta se tekisi elämästä vaivalloista,
meille riittää että tavoittelemme yhteistä hyvää ja onnellisuutta ja samalla toivomme kovasti, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi (ja voimme jatkaa ympäristön kohtuutonta kuormittamista, ihmisoikeuksien polkemista, asekauppoja, kehitysmaiden riistämistä ja yhä suurempien muurien rakentamista.)

sielumme on taakka, jonka voimme yhtä hyvin antaa, lainata tai vuokrata ultrakapitalismille,
tai jonka painoa voimme aavistuksen keventää kierrätyksellä tai hyväntekeväisyydellä
tai ostamalle reilun kaupan älylaitteen sitten heti kun sellainen keksitään.

yksilön vapaus on vapautta kulkea myötävirtaan, valita annetuista vaihtoehdoista
: on kilpailtava, on oltava kehityksen kärjessä, on oltava pinnalla ja menestyttävä
: jokaisen on tehtävä oma osansa yhteisen hyvän nimissä
: on ansaittava ja kulutettava rahaa, sillä systeemin pyörät pitää öljytä

yksilön vapaus on materiaalista vapautta, henkinen vapaus on yhteistä vapautta (commons)
: oma materiaalinen hyvinvointi on meille arvokkaampaa kuin hyvinvointi yleensä

yhteisen hyvän määrittelevät valtaa pitävät : rahan valta ja oman edun puolustajat
: pelon ja ennakkoluulon kauppiaat : sekä hyvää tahtovat lampaat eli systeemin ruoka

sielun vapaus on vapautta itsenäistyä,
tulla systeemistä riippumattomaksi

vapautuminen edellyttää
oman polun etsimistä
ja määrätietoista kulkemista riippumattomuudessa
pois pinnallisesta minästä kohti orgaanista itseä

: sielun itsenäistyminen vaatii luopumista lähes kaikesta, mistä on tullut elämässämme keskeistä, mikä orjuuttaa meidät sosiaalisella paineella

missä määrin voi elää niin ettei rahasta tarvitse välittää?

on luotava uusia muotoja, uutta hienovaraista sosiaalista vuorovaikutusta ja uudenlaista kulttuuria, joka tulee olemaan hyvin marginaalista ja lähes näkymätöntä, mutta todellista.

Herääjä

Olen polulla yksin
ja näen huomiseen,
kuulen hyvin sen ääniä
kaikuina ja olen
kaiku itsekin

mitä helvettiä tämä on?
turruta minut äkkiä
takaisin uneen

eihän täällä ole muita,
ruumiita vain ja
nuo unissakävelijät yhtenä laumana
pöristävät menemään
muille maille moottoriteitä

mutta herään enemmän,
silloin joku tulee vastaan
polkua köpöttelee
kristus-buddha
ja toinenkin tuonnempana

ajasta erillisinä
ne muodostavat ketjun
jonka voi jo havaita

ja linnut ovat saapuneet puihin laulamaan.

Profetia

i

Ihminen kulkee tietä pitkin,
tie on eteeni laitettu,
pysähtyä ei saa, ajatella ei kannata –

kokemukset tuotetaan minulle,
yksinkertaisina ja tarpeeksi voimakkaina, valmispakkauksina.

Pelko on ohjastajani: tällä tiellä pitää kulkea –
ei kohti tuntematonta vaan
turvalliseen vartioituun tarhaan.

Jotta en kysyisi:
miksi ahneilla on valta?
mihin olen matkalla?
kuka minua johtaa?

Onni on kuva, jota minun täytyy tavoitella.
Se on pyhä illuusio, joka täytyy luoda
ja jota täytyy pitää yllä.

Jotta en miettisi:
miksi aiheutan kärsimystä?
miksi pelkään veljeäni?
miksi tuhoan luontoa?

Ja jotta ostaisin itselleni ikuisuuden unelman
ja naulaisin arkkuni näillä arvoilla.

ii

Ihminen kulkee tietä pitkin,
hyvään ja ilmaiseen vankilaan.

Juureni ovat jo halvaantuneet
ja enimmäkseen pois rapisseet,
joten maailma luontoineen on oikeastaan tarpeeton.
Tarvitsen vain tämän.

Minulla on mielikuvani, peilikuvani,
suuri kupla ja tuhat ystävää.
Olen oma ystäväni, tykkään itsestäni.
Olen juuri sellainen mitä haluan olla.
Olen verkossa kuin hämähäkki, kuin kärpänen.

Tunnen kuin ihminen ja siksi vuodatan tunteeni mainostajille.
Jotta minulle osattaisiin paketoida
vielä parempi ja täsmällisempi unelma kulutettavaksi.
Vuodatan tunteeni myös isolle veljelleni.
Jotta epäsopivat, yhteiskunnallisesti haitalliset
ajatukset saadaan karsinoitua,
ja tarvittaessa karsittua
pois häiritsemästä yhteismieltä.

iii

Ihminen nukkuu ja antaa
vallan virrata ylitseen,
vaikuttuen valun virtojen mukana.
Väsyn. Vanhenen.

Orgaaninen marginaali

Kulttuurisena toimijana, muusikkona ja sosiaalisena ihmisenä pyrin toimimaan mahdollisimman paljon orgaanisessa marginaalissa. Termit on helppo ymmärtää väärin, joten yritän ensin selittää mitä tarkoitan orgaanisella. Orgaaninen merkitsee minulle luomua, ja jotain sellaista minkä vaikutelma ja vaikuttavuus ei ole keinotekoista vaan elimellistä, kokonaisvaltaista, juurevaa, luonnollista, haurasta. Epäorgaaninen sen sijaan on teollista, pinnallista, elotonta, kuolematonta, sielutonta, tuotettua.

Meidän elämämme ja kulttuurimme tänään on enenevissä määrin jälkimmäistä, koska digitaalinen aika on globaalin teollisen kapitalismin vyöryttämänä tekemässä ihmisestä epäorgaanisen toimijan. Orgaaninen kulttuuri on uhanalaista, sillä meidät on opetettu ja aivopesty syleilemään ja kaipaamaan tuota kehitystä, jonka tavoite on tunkeutua jokaiselle elämän alueelle. Kaikesta digitaalisesta rikastumisesta, internetistä ja älyteknologiasta huolimatta ihmiskunnan henkinen elämä uhkaa hyvin nopeasti muuttua pinnalliseksi ja köyhäksi, koska emme ymmärrä pysähtyä ja katsoa rauhassa ympärillemme. Ihmisen kiitäessä päätäpahkaa digitaaliseen utopiaan, pesuveden mukana on menossa orgaanisuus – joka on itse elämän ja kaikkeuden substanssi.

 

Eilinen ja huominen

Parilla viime vuosisadalla tapahtui käsittämätön määrä orgaanista kehitystä analogisen teknologian saralla. Valon ja äänen orgaaninen tallentaminen kehittyi huikeisiin sfääreihin synnyttäen mm. elokuvakulttuurin ja pop-musiikin, ja sähköiset viestimet – puhelin, radio sekä televisio – synnyttivät kukin omanlaatuisiaan edellytyksiä maailmanlaajuiseen viestintään. Kulttuurillisesti tämä kaikki oli ihmiskunnan kannalta mullistavaa, mutta teollisen maailman ihminen ei tietenkään voinut pysähtyä ja tyytyä tähän. Ihmisestä oli tehty kuluttaja, ja globaalin konsumerismin avainasioita on tottakai uutuuden viehätys – janoamme loputtomasti uutta, korvaamme kysymättä vanhentuneen ”ajanmukaisella”; elämämme kannalta jotain vielä mullistavampaa oli tiedossa.

Tämän vuosituhannen vaihteen kieppeillä digitaalinen aika sitten tuli ryminällä ja jäädäkseen. Sovellettavuus, materiattomuus ja kulumattomuus ovat digitaalisen valtteja, jotka löivät laudalta vanhentuneen analogisen teknologian. Digitaalisuus todellakin mahdollistaa paljon, ja siksi se on sekä tuottajan että kuluttajan unelma. Kapitalistin lisäksi digitaalisuutta arvostaa myös kommunisti, sillä se tuo uudet tuotantovälineet pois harvojen käsistä periaatteessa kaikille. Ja ideana digitaalisuus on myös jokaisen täydellisyyttä ja ikuisuutta kaipaavan ihmisen salainen unelma: edistyksen nimissä pyyhitään kuvasta pois epämääräinen, häiritsevä, epätoivottu aines.

Viimevaiheessa ns. älyteknologian kautta edennyt digitalisoituminen on jo tunkeutunut arkisen ja sosiaalisen elämämme jokaiseen sopukkaan ja radikaalisti muuttanut tapaa, jolla koemme todellisuuden. Emme ole vielä siirtyneet kokonaan virtuaaliseen todellisuuteen, mutta sinne meitä ollaan vauhdilla viemässä. Meidän mielemme on sinne jo kahlittu. Ihminen on toki edelleen orgaaninen olento, mutta automaatio korvaa yhä useammalla alueella ajattelun, pinnallinen nopea informaatio korvaa perehtymisen ja syventymisen, jatkuva kommunikaatio korvaa läsnäolevan mielen ja seurustelun.

Vinyyli-LP ei kuitenkaan kuollut, kuten ei myöskään filmikamera tai analogisyntetisaattori – ne vain sysättiin pois teollisen kehityksen jaloista. Nykyään ne ovat harrastajien ja taiteilijoiden keskuudessa suositumpia kuin vuosikausiin, mutta marginaalissa edelleen. Peruskuluttajalle analoginen on vain retrojuttu, joka on nykykehityksen kannalta vanhentunutta teknologiaa.

 

Digitaalisen luonne

Digitaalisessa on perustavanlaatuinen ongelma: se ei ole orgaanisessa mielessä todellista (niin kuin luonto on), vaan se on pelkkää dataa, pelkkiä ykkösiä ja nollia. Kun valokuva tallentuu filmille, kyseessä on oikeastaan maaginen prosessi – mutta digitaalinen valokuva on pelkkä taikatemppu.

Kun CD-levy saapui, se loksautti leuat: ei kulumista, ei rahinaa – ikuisuuden idea oli tuotu korviemme väliin. Tarkat korvat kuitenkin kuulivat, että vinyylilevyyn verrattuna CD:n soundista puuttuu jotain: luonnollista lämpöä. Kehitys digiteknologian saralla on ollut nopeaa – täydellisyyttä tavoitellaan aina vain tarkemmalla resoluutiolla ja paremmalla illuusiolla -, mutta vaikka aistimme useimmiten ostavat sen, kyseessä on aina huijaus. Emme saa tyytyä aistiemme huiputtamiseen vaan meidän tulee vaatia aitoa magiaa.

Sama ongelma on havaittavissa digitaalisessa kommunikaatiossa. Käsin (tai kirjoituskoneella) paperille kirjoitettu kirje esimerkiksi on täysin eri asia kuin sähköposti, vaikka asiasisältö niissä olisi täsmälleen sama – koska, Marshall McLuhanin sanoin, väline on viesti. Ihminen tiedostamattaan muuttuu käyttämiensä välineitten myötä. Siksi meidän on tärkeää tavata toisiamme, olla oikeasti läsnä ja kosketella muita asioita kuin digitaalisia ohjaimia ja näyttöjä.

Loppupelissä digitaalinen evoluutio mahdollistaa globaalin skaalan spektaakkelin ja pahimmillaan ihmismassojen ohjelmoimisen palvelemaan näkymättömien valtiaiden neoliberaaleja tarkoituksia. Annetaan jokaiselle unelma yksilöllisyydestä ja väline itsensä peilaamiseen, näin saadaan laumat tyytyväisiksi ja ohjautumaan haluttuun suuntaan. Orgaaninen marginaali ajetaan luoliin, maan alle, ahtaalle. Mutta toistaiseksi se marginaali yhä elää, sykkii ja hengittää musiikissa, taiteessa, yhdessäolossa.

En vastusta digitaalista sinänsä – mielestäni digitaaliset välineet voitaisiin myös saada palvelemaan ihmistä orgaanisen todellisuudemme ehdoilla; mutta digitaalisen luonteeseen tuntuu kuuluvan (välineiden kautta myös meihin välittyvä) tietty totalitarismi, minkä myötä se tuhoaa orgaanista maailmaa korvaten sitä virtuaalisella versiollaan. Samoin kuten metsiä ja luontoa muutetaan palvelemaan teollisuuden ja ahneuden tarpeita, samoin kuten älypuhelinteollisuus riistää luontoa ja käyttää köyhiä ihmisiä orjatyövoimanaan. Nykyisellään orgaaninen ei ole digitaaliselle tasaveroinen kumppani vaan alistettava hyödyke ja katu-uskottavuuden vuoksi käytettävä mauste.

 

Orgaaninen yhteisö

Ihmisen luova ajattelu on orgaanista, mutta digitaalinen eli binäärinen malli tulee mukaan ajattelutoimintaan silloin kun elämässä on tehokkuuden nimissä tehtävä valintoja ja kun lukitaan omat mielipiteet ehdottomiksi totuuksiksi oman arvomaailman mukaisesti. Ollako vai ei olla (ykkönen vai nolla?) – siinäpä kysymys.

Luovaa ja hidasta orgaanisuutta – joka peilaa sateenkaaren kaikissa väreissä – ei suuresti arvosteta nyky-yhteiskunnassa, koska se usein näyttäytyy päättämättömyytenä, kurittomuutena ja aikaansaamattomuutena. Orgaanisuus on anarkismia epäorgaanisuuden hallitsemassa maailmassa. Edistys edellyttää meiltä yhä useammin mustavalkoisia valintoja, kunnianhimoa ja jatkuvaa kilpailua. Se jakaa maailman kahtia – hyvään ja pahaan, meihin ja niihin muihin. Se velvoittaa osallistumaan systeemiin, jota ei saisi kyseenalaistaa.

Yhteisöllisesti ajateltuna commons on orgaanista toimintaa. Se on sitä että osallistutaan yhteiseen, ollaan luonteva osa kokonaisuutta. Voisimme valjastaa digitaalisen teknologian palvelemaan orgaanista todellisuutta. Commons ei valitettavasti kuitenkaan ole muodissa.

Fasismi on epäorgaanisen ajattelutoiminnan todellistumisen ääri-ilmiö. Mutta myös demokratia on perustaltaan epäorgaanista. Äänestäminen jakaa näennäisesti vallan kansalle (demos), mutta samalla se valitettavasti pyyhkäisee äänettömiin orgaanisen marginaalin. Enemmistövalta on alisteista kilpailulle ja kansansuosiolle, ja on päivä päivältä yhä enemmän populistista median valtaa, sosiaalisen median polarisoidessa mielipiteitä entisestään. Tänään demokratia nostaa valtaan populistin, joka liikuttaa mielensä mukaan jatkuvasti suurempaa laumaa, ja se on vain vallan näkyvä osa. Piilossa vaikuttaa rahan valta ja pyramidin huipulle kavunnut eliitti.

 

Marginaalin aseet

Orgaanisessa marginaalissa on anarkisti, muusikko, taiteilija ja shamaani, joka ei halua jakaa maailmaa kahtia, joka ei tunnusta mitään rajoja, joka haluaa ennen kaikkea olla yhteydessä luontoonsa ja ihmisyyteen, ja haluaa kyseenalaistaa ja haastaa vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän joko asettumalla konfliktiin sen kanssa tai etsimällä ja rakentamalla pakoreittejä ulos siitä.

Minun nähdäkseni ja oman kokemukseni mukaan paras väline orgaaniseen kommunikaatioon ja yhteisöllisyyteen on radio. Äänen välityksellä on helpointa välittää läsnäolon orgaaninen preesens, ilman visuaalisen hallitsevaa elementtiä. Radion on tottakai oltava täysin riippumaton (ja siis epäkaupallinen), jolloin se voi toimia kommonaalisesti täysin orgaanisen yhteisönsä ehdoilla. Tällainen kanava on esimerkiksi Korppiradio. Orgaanisen marginaalin ei ole tarkoitus tavoitella massoja vaan tavoittaa toisemme; yksikin kuulija on jo jotain. Olennaista on että ohjelmien tekemiseen voi osallistua itse.

Muita aseita orgaaniselle marginaalille on vaikkapa elokuvakerhotoiminta, jamit ja konsertit, ja tietysti elävä taide kaikissa moninaisissa muodoissaan, joilla voimme pienesti tai suuresti vaikuttaa, koskettaa ja tavoittaa toisemme ihmisinä. Visuaalisen taiteen ja elävän musiikin yhdistys Vadelma pyrkii sinnikkäästi synnyttämään läsnäoloon perustuvaa yhteisöllistä toimintaa mm. edellämainituissa muodoissa; mikäli olet kiinnostunut, tervetuloa mukaan.

Eläköön orgaaninen marginaali!

matkalaiset

puu versoo aikaa, valmistaudumme
matkaamaan läpi tämän maan

rautahevosen raskaat suonet
sykähtävät,
elohopea läikkyy yöhön

lumen rauha, vapaa maa

taivaan kylmä tuli
avaruus, ikiyö, talven sydän
puut tuntevat ruumiissaan pakkasen

kuuletko?
nukkuva lumi

valo ja vedet heräävät
keväät kätkevät elämän alun
päästävät ilmoille päivän

Ulos naamakirjasta

Facebook on monessa mielessä ongelmallinen. Pahin ongelma siinä mielestäni on se, että sen käyttö on niin monelle itsestäänselvyys, jota ei edes saisi kyseenalaistaa. Onhan fb psykologisille tarpeillemme räätälöity toimiva media, jonka kautta muodostamme resonoivan verkoston, jossa voimme (vapaan itsekeskeisesti) olla sähköisesti jatkuvassa yhteydessä toisiimme. Saamme välitöntä tyydytystä, kun mielipiteemme ja päivityksemme saavat melkein aina vastakaikua ja peukutuksia. Asetelma on psykologisesti hyvin koukuttava, sillä me kaikki tietysti tykkäämme kun meitä kannustetaan. Tämän ohella toinen syy monille olla kyseenalaistamatta facebookin käyttöä on se, että ”kaikki” käyttävät sitä – jos haluaa pysyä kärryillä, mitä omassa skenessä tapahtuu, tai jos haluaa tiedottaa jostain mahdollisimman laajalle piirille, facebook on vastaus.

Omasta mielestäni fb:n käyttäminen kannattaa kuitenkin kyseenalaistaa. Syitä miettiä asiaa on useita.

  • Facebook on kuplakone. Fb:n ”älykkäät” algoritmit tallentavat jokaisen klikkauksen ja tykkäyksen, ja näiden perusteella suodattaa käyttäjän syötteestä pois kaiken sen, mistä et algoritmin mielestä luultavasti tykkää (filter bubble). Tästä seuraa se, että samanmielisten ja selkääntaputtelijoiden joukot tiivistyvät – fb ei pelkästään synnytä kuplia vaan myös sementoi ne. Tämä on yksi syy, miksi esimerkiksi rakentava yhteiskunnallinen keskustelu ei käytännössä ole fb:ssa mitenkään mahdollista. Sen sijaan kärjistynyt, polarisoitunut ”keskustelu” ja kaikenlaisten raja-aitojen pönkittäminen on arkipäivää.
  • Facebook on perusolemukseltaan eksklusiivinen ja eriarvoistava. Oman tilin luominen edellyttää fb:n sanelemien ehtojen hyväksymistä ja siirtymistä kaupallisesti toimivan yrityksen käyttäjäksi. Läpikapitalistisessa maailmassa aniharva kokee tätä edes häiritseväksi kynnykseksi vaan astuu asiaa sen kummemmin miettimättä yrityksen asiakkaaksi. Toisille kuitenkin avoimuus ja riippumattomuus ovat periaatekysymyksiä. Fb:n ulkopuolella olevat jäävät helposti kokonaan paitsi siellä tapahtuvasta tiedotuksesta, kun fb:n käyttäjät yhä useammin keskittävät ”me”-hengessä tiedotuksen vain sinne.
  • Facebook takoo rahaa. Fb:n tärkein tehtävä on tuottaa voittoa sen omistajille ja siinä se on erittäin hyvä. Sen tekemät miljardivoitot perustuvat lähes pelkästään siihen, että fb:n kaikki käyttäjät luovuttavat yrityksille ja mainostajille vapaaehtoisesti henkilökohtaisia tietojaan mieltymyksistään. Kassakone jakaa kansan kahtia, ja kuilu syvenee.
  • Facebook kerää käyttäjistä yksityistä tietoa ja luovuttaa ne Yhdysvaltain turvallisuusviranomaisille. Edward Snowdenin NSA-vuodon jälkeen meillä on ollut tiedossa, että Big Brother todellakin valvoo meitä. Voimme nukkua yömme turvassa kun tiedämme, että mahdollisten terroristien, toisinajattelijoiden ja seksuaalisesti poikkeavien henkilöllisyys on facebookin ansiosta viranomaisten rekisterissä.
  • Facebook synnyttää ja vahvistaa kertakäyttökulttuuria. Fb:n uutissyöte on sähköinen puuro, jossa kaikki asiat ovat saman arvoisia, ja painuvat unholaan yhtä nopeasti. Kuvat hukkuvista pakolaislapsista ja suloisista kissanpennuista kulkevat yhtä nopeasti ohitsemme. Kulutuskulttuurimme lapsina janoamme aina uutta ja väheksymme eilispäivän juttuja kuluneina, olivat ne miten järisyttäviä tahansa.
  • Facebook on aikasyöppö. Fb:n käyttö on usein jossain määrin viihdyttävää ja aina koukuttavaa. Tästä johtuen fb:n ääressä saattaa vierähtää helposti tovi jos toinenkin. Käyttämisen jälkeen useimmiten kuitenkin on sellainen olo, että ajan olisi voinut käyttää hyödyllisemminkin. Hyvin harvoin fb:n käyttökokemus on samalla tavoin sielua ravitseva, kuten vaikkapa hyvän kirjan lukeminen tai teatterissa tai konsertissa käyminen on.

Väline on viesti, sanoi Marshall McLuhan. Olemme sellaisia kuin käyttämämme media ominaisuuksillaan meistä muovaa. Jos valitsemme katsoa fb:n perustavanlaatuisia rakenteellisia haittoja läpi sormien ja jatkamme fb:n käyttäjinä, hyväksymme sen käyttämän huomaamattoman vallan, joka ohjaa elämämme suuntaa, ja alamme yhä kärjistyneemmin elää sen meihin iskostamalla tavalla. Maailmaa olisi opittava arvostamaan kokonaisena organismina, jossa luonto ja ihminen on tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa, ja kaikki ihmiset ovat veljiä ja siskoja keskenään. Fb vie meitä kauemmas tästä ideasta ja rakentaa yhä isompia muureja ihmisten välille.

Pelkästään Facebook ei tietenkään ole ongelma, vaan kysymys on tästä koko vallitsevasta globalisoituneesta neoliberaalista yhteiskuntajärjestelmästämme, jossa vallalla on itsekkyys, riisto ja väkivalta, ja jonka polttoainena on ahneus, viha ja pelko. Systeemi ruokkii myös Googlen ja Facebookin kaltaisia muutamaa jättiyritystä ja siirtää valtaa pois kansalta. Kansalaisvaikuttaminen on näennäistä puuhastelua, ellei se ennen pitkää löydä itsensä arvoista välinettä orgaaniseen kommunikointiin ja kommonaalisen yhteistoimintaan.

Kommonismia kohti

Yhteisemme vellovat erillisinä ja yksittäisinä saarekkeina kapitalismin saastuttamassa meressä. Me saariston yhteistekijät joudumme hankkimaan elantomme tästä merestä. Sen kaupankäynnin täyttämän todellisuuden pyörteissä ihmiselämää ylläpitävien yhteyksien luominen erilaisten yhteisten välille tuntuu vaikealta – edes kuvitella. Yhteisissä kytee kuitenkin nykyistä tilannetta radikaalimpi potentiaali.

Stefan Meretzin presentaatio From Commons to Commonism Squat Makamikillä 5.7.2015 on kuunneltavissa kuvaesityksen kanssa täällä.

sanoja

hitaita sanoja
etsimässä tietä
tulla sanotuksi
ehkä kuulluksi
edes ajatelluksi

kömpelöitä sanoja
kapuamassa kielen päälle
ruuhkautumassa raja-asemalle
siellä kysytään mieltä

vapaita sanoja
toisiaan hapuillen
yhtymässä lausahduksiin
tanssiin käyvät

painavia sanoja
herätellen tunteita
ehkä ajatuksia
myllyn ratas liikahtaa