kosmas televisio

tämä on tehty sua ajatellensydämestä, puusta ja vedestäsiksi uskallansen sulle otettavaksi antaa valoon verhottu pimeähuone josta äänetön kaipuupitkiä varjoja pitkinluoksesi kulkeutuu laulu vapaan maan rannalla;merituuliin käärittylähtemisen unelma,sen satamassa laiva sanaton kysymyspieni melodian aavistusulapallarauhattomien rytmien päällä

rapisee hidas hiekkaportaat pudottavattakaperin askeleinvajoten kuljenriittävän kauas, verhotheiluvat, ovetaukeavat (astu sisään) asemallejossa oudot konnarit;heidät tunnen kylläja he tuntevat minutja kohta kaikki on hoidettu:pahvinpalassa reikä kulmassa jajuna savuaa, kiskot, pilli huutaa pitkä käytävä, tässäavoin ikkuna ja valaistu yövapaa maa

lähelläkuultava aavistusenkelvalon kajounen piirihaltian suru läikähdysyli toden reunanunohdusyli vuoren puut ovat hopearunkoisiakuinka ne hohtavatikuisina täälläusvan hiipiessäsormien välistä kuultava unisen edessä syvä rotkoei siltaa

kirkkausaamusiiven suhahdusherätti minut sukelsinviileään virtaan:tänään se on kylmempikuin eilen, muttei aurinkoole vielä kylmennytkokonaan ei läheskään. mutta päivää ei oikeastaan oleon vain auringonnousuja auringonlaskuja yö

monet oppivatjotain itsestään ja maailmastavasta tuhlattuaan kaikki päivänsä, yönsäsielunsa ja ruumiinsakinolemattomiin jotkut oppivattultuaan tyhjin käsin tyhjään tilaanavaruuden eteiseenilman iloa, surua, odotusta ilman kuuta, kulta-aurinkoa, planeettaavettä, kiviä, tuulta, varjoja: kaikki annettu poiskannettu kaivoon johontämä syvä tuijotus

saapuivat sateetvapaalle maallepisarpiiskoinaja tihureina valtasivattyhjät taivaat javirittivät maan rummunja sadetanssin lätäköissäraskaat pilvetpainuvatja hajoavat väri on muuttunut aivan

tämä korkea paikkajolle kiipesinkatselemaan pysähtynyttä aikaahitaasti virtaavaaodotuksen usvaaja taivaaseen nouseviapuita täältä näenkuinka elokuun kaupunkisyttyy liekkeihin lännessäpunainen kajomustuva taivaspuhuu kohtalonsa julki

aurinkosihahtaa mereenjättää savuavan taivaanvapaan maan päälle kaupunkiraukea kehtosytyttelee valojaan jasen hermostossa sykevoimistuu ikkunasta näettulivaunujen jäljettuntuu kuinalkava yö = ikuisuus uusi aamu onkadulla harhailevienvarjokuvien kuvitelmaa

puupilareiden välissäsammaltaipaleellatanssivat varjot ja aurinkotuulen säestyksellä hirviuros astelee lähteelle sienet nousevat maasta,outo yhteiskuntatai toisaalta ei niinkään mihin täältä lähtisin?

juuret syvällärikkaassa maassamuisti mennyttä onko minullataivaassa keinuva latva,runko surua? tuulessa taipuvilla oksillahavinaa jaorava? pelkkiä ääniä, epäilen,en välitä.